Sakko, Rapsu ja emäntänsä Soikka

Joskus taannoin pohdin, miten onnistuisimme opettamaan Rapsulle tassun antamisen , kun tassuihin koskeminen on ylipäätänsä ollut haasteellista. No olinpa jälleen kerran väärässä. Rapsu oppi tassun antamisen parissa päivässä niin varmaksi, että onnistuu  lähes 100 % joka kerta.  Tässä tassu, anna nyt se nami! Tietyt käskyt on yksinkertaisesti niin "satavarmoja", että ihmetyttää, mitä vikaa meidän koulutusmenetelmissä on, kun ei ole saatu kaikkia hiottua niin varmoiksi.  Olemme keskittyneet namilla palkitsemiseen. Vaikka Rapsu myös palkkautuu pelkistä kehuista, on jotenkin jäänyt päälle tuo namilla palkitseminen. Myös naksuttimen käyttö on unohtunut viime aikoina. Pidin jonkun aikaa hyvin tarkkaa päiväkirjaa kouluttamisesta ja onnistumisasteista. Sekin on jäänyt vähemmälle huomiolle viime aikoina. Parempaa suunnitelmallisuutta varmasti tarvittaisiin, mutta onhan se hankalaa, kun koirilla on kaksi omistajaa eikä meillä ole kaikesta kouluttamiseen liittyvästä yhdenmukainen käsity

Keskustelun avaukseni heelereiden keskusteluryhmässä Rapsun puremis-tapauksesta Seinäjoella herätti kyllä melkoisesti keskustelua.  Ylipäätänsä mietin, avaanko Pandoran lippaan tästä asiasta. Tiesin, että sieltä tulee varmasti sekä tukea että kuraa niskaan. Mutta yllättävän paljon tuli kommentteja omista vastaavista kokemuksista tai muista haasteista. Yksityisviestejäkin tuli kohtalotovereilta, jotka eivät olleet valmiita yleisessä keskustelussa asiasta puhumaan. Kaiketi minä jonkinlaiseen kipeään kohtaan osuin. Kaikkihan haluavat olla erinomaisia koiran omistajia. Kaikkihan me haluamme, että meidän koirat ovat hyvin käyttäytyviä koirakansalaisia. Kasvattajat haluavat, että heidän kasvattinsa ovat hyvin käyttäytyviä ja kaikin puolin mallikkaita.  Sain eräältä kasvattajalta viestin, jossa hän sanoi, että eivät kaikki kasvattajat pysty olemaan edes itselleen rehellisiä ja myöntämään, että geeneillä on ihmeellinen voima. Koskaan emme voi tietää, mitä saamme. Emme vaikka kuinka hyvin tunt

Kävimme kyläilemässä tyttären luona Seinäjoella. Reissu ei mennyt ihan niin kuin toivoisi. Illalla Isäntä kävi koirien kanssa lenkillä. Rapsu jälleen kerran pääsi karkuun ja vieraasta paikasta huolimatta osasi suunnistaa tyttären paritalon pihalle. Mutta sitten alkoivat ongelmat.  Pihalla oli äiti kahden pienen lapsen kanssa. Mitä tapahtui? Tapahtuneesta on keskusteltu äiti-henkilön kanssa sekä heti tapahtuman jälkeen kuin myös uudestaan seuraavana päivänä. Äidin mielestä Rapsu hyökkäsi aggressiivisesti kohti, puri pohkeesta ja ryntäsi sitten kaatamaan pikkupojan. Illalla hän kertoi yrittäneensä astua Rapsun hihnan päälle nähdessään koiran tulevan. Seuraavana päivänä hän oli sitä mieltä, että koira ensin hyökkäsi ja vasta sitten hän yritti astua hihnan päälle.  Juttelimme pitkään. Kerroin avoimesti, että meillä on vastaava tilanne ollut keväällä. Silloin mökkinaapuri pysäytti auton nähdessään Rapsun juoksevan auton perässä, yritti tarttua koiraan ja tällöin Rapsu puri häntä pohkeeseen.

Tyttärellä on pieni poika. Olen siis isoäiti. Aika hienoa.  Jännittävää, miten saamme näistä heeler-pakkauksista rakkaus-pakkauksia.  Sakko, joka on superhyper-ihmisrakas  ja Rapsu, joka suhtautuu ihmisiin huomattavasti vähemmällä rakkaudella, ovat nyt kaksi kertaa kohdanneet tämän mini-ihmisen.  Toisella kerralla mini-ihminen ei ollut enää niin jännittävä. Mutta Sakkolla luonnollisesti oli kova halu päästä haistamaan, nuuskuttelemaan ja nuolemaan pieni mies päästä varpaisiin. Rapsu suhtautui asiaan vähemmällä mielenkiinnolla. Kävi kurkkaamassa vaunuun ja myöhemmin kävi nuuskuttamassa pikku-poikaa sylissä, mutta ei kokenut tarpeelliseksi joka käänteessä tutustua  Sakko oli kuitenkin huomattavasti sitkeämpi. Kävi useammin vieressä ja yritti päästä nuolaisemaan. Ei ollut väliä, kenen sylissä poika oli - minulla, äidillään tai isällään. Sakkoa mini-ihminen kiinnosti kovasti.  Keskustelimme, miten mahtaa käydä siinä kohtaa kun mini-ihminen ei ole enää sylissä pidettävä vaan haluaisi olla l

Viikonlopun Kasvattaja kurssilla verrattiin useaan otteeseen koiranpennun myymisen olevan kuin myisi kahvinkeittimen. Siis kaupataan tavaraa eli hyödykettä. Tavaralla pitää olla käyttöohjeet mukana. Eli pennunostajan opas olisi hyvä laittaa matkaan jokaisen pennun matkaan. Sanottiin, että älkää myykö odotuksia, myykää lemmikkejä. Vaikka se juuri nyt siellä pentulaatikossa näyttäisi lupaavalta ja molemmat vanhemmat ovat muotovalioita, älkää myykö sitä pentua tulevana muotovaliona.  Kahvinkeitin keittää kahvia ja sen keittämämän kahvin makua voidaan muokata vaihtamalla kahvinporoja. Kahvinkeittimen voi palauttaa, jos siinä on selvä virhe. Okei, jos se ei keitä kahvia vaan pesee pyykkiä, se ei ole kovin hyvä kahvinkeitin. Jotain meni pieleen. Palautus on tehtävä välittömästi vian havaittuaan. Ei se käy päinsä, että vuoden verran pesee sillä pyykkiä ja sitten menee palauttamaan sanoen, että kun ei tämä keitä kahvia.  Mutta milloin koiranpennun voi palauttaa? Milloin kauppatavarassa on selk

Vietin viikonloppuna kaksi pitkää päivää Kasvattajan peruskurssilla . Aikomuksenani ei ole ryhtyä kasvattajaksi. Se olisi aivan liian stressaavaa enkä muutenkaan koe sitä omakseni. Omat kaksi urostani saavat jatkossakin olla ilman narttuseuraa kotona.  Halusin kuitenkin käydä tämän kurssin. Osittain, koska olen mukana rotuyhdistyksessä mutta myös osittain ihan omasta mielenkiinnostani. Ja voi pojat, kyllähän tieto lisäsi tuskaa.  Meidän Rapsun järjetön pelkoaggressio käsittelytilanteissa sai minut kurssin aikana pohtimaan, että kuinka paljon siitä on perimää, kuinka paljon pentuajan huonoja kokemuksia ja onko jotain muuta, mikä on johtanut tähän. Kurssilla kun painotettiin, että koiran luonne/käyttäytyminen on perimän ja ympäristön - yleensä ihmisen toiminnan vaikutuksen - tulos. Ja jopa mainittiin, että ihminen voi toiminnallaan pilata hyvän koiran. Kyllä niin tunsin piston sydämessäni, että niinkö minä olen tuon koiran pilannut.  Onko asialle vielä jotain tehtävissä? Koiran taipumus

😊 Tänään olin pitkästä aikaa pihalla puutarhahommissa. Olin aitauksen ulkopuolella ja Rapsu kaipasi nännikumeille heittäjää. Ne kun ovat Rapsun mielestä aivan parhaita leluja. Rapsun paha tapa kuitenkin on haukkumalla ilmoittaa, milloin olisi syytä leikkiä.  Mökkinaapuri kiipeili mökkinsä katolla harjaamassa sammaletta kattohuovasta ja mutisi sieltä ohjeita minulle. Lopulta hermostui ja kehotti viemään koiran sisälle.  Ihan kuin minäkään olisin siitä haukkumisesta nauttinut. Yritin täyttää lehtikompostoria ja vähän väliä Rapsu ilmoitti aidan toiselta puolelta, että kaipaa taas lelun heittäjää.  Nappasin koiran kainaloon ja vein sisälle käskystä. Totesin kyllä naapurille, että eipä tämä ole kuin tilapäinen helpotus.  Kun Rapsu sitten pääsi uudestaan ulos ja naapurikin oli jo mennyt sisälle, päätin aloittaa pienen harjoittelun. Nostin kaikki nännikumit aidan toiselle puolelle niin ettei Rapsu saanut niitä. Heitin yhden nännikumin kerrallaan ja odotin, että Rapsu tuo nännärin takaisin. A

😲 Ensin vain hankittiin Koira, Sakko. Sitten hankittiin heelerille Heeleri kaveriksi, Rapsu. Kun näitä kahta katseli ja ihmetteli, että mitenkä samasta rodusta on kotiimme saatu kaksi noinkin erilaista yksilöä, alkoi kiinnostus heräämään jalostuksen saloista.  Ja yhtä äkkiä huomaan ilmoittautuneeni Kasvattajan Peruskurssille, kuuluvani yhdistyksen jalostustoimikuntaan ja lukevani iltani ratoksi Katariina Mäen ja Salme Mujusen kirjaa "Koiranjalostus - perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet".  Joku sanoi kerran, kun ääneen ihmettelin, että mitenkäs minä nyt näihin koirahommiin näin hurahdin, jotakin sen suuntaista, ettei voisi muuta minusta kuvitellakaan. Ehkä minulla on hieman taipumusta innostua ja jarru tuntuu puuttuvan monissa asioissa. Tässä viehättää myös se, että kyse on minulle täysin uudesta asiasta. Uuden oppiminen on aina ollut intohimoni ja kun työelämässä on ikään kuin seinä vastassa eikä osaa ottaa uutta suuntaa, on ihanaa innostua jostain ihan täydellisesti e

 😞 Elämme somen aikakautta. Surullisena seuraan, miten aikuiset ihmiset unohtavat hyvät käytöstavat. Tällä hetkellä kuohuu heelereiden facebook ryhmissä ja tuntuu, että kierre on itseään ruokkiva.  Haluaisin ihan oikeasti ymmärtää, mikä saa aikuiset ihmiset unohtamaan käytöstavat sosiaalisessa mediassa. Onko se kasvottomuus, kun ei tarvitse nähdä toista ihmistä silmästä silmään? Vai onko ryhmästä saatu tuki omiaan lisäämään vettä myllyyn? Pelottavaa, miten muutamat ihmiset ovat saaneet koko heeleryhteisön myrskyn silmään. Ja ne, jotka yrittävät muistuttaa hyvistä tavoista, joutuvat seuraavaksi myrskyn silmään. Todella surullista seurattavaa.  Yhtenä iltana selasin netin ihmeellistä maailmaa yrittäen löytää edes jotain järkevää jaettavaa asiaan liittyen. Löysin montakin hyvää keskustelua ja toimintaohjetta, mutta yllättäen suurin osa niistä oli suunnattu lapsille ja nuorille ja näiden vanhemmille. Miten puuttua nettikiusaamiseen. Miten lapset ja nuoret saattavat toimia ajattelemattomas

😍 Sydäntenmurskaaja. Sakko the Gentleman. Juuri mökillä vierailleet ystävät päivittelivät, millainen hurmuri Sakkosta on sitten viime näkemän tullut. Heidän muistikuvissaan Sakko oli housunpunteissa roikkuva ikiliikkuja, jolla oli aina metkut mielessä. Nyt he näkivät koiran, joka kerjäsi rapsutuksia ja kävi antamassa suukon jos toisenkin. Ja joka aina tarpeen tullen komensi kakarakoiraa käyttäytymään.  Toisaalta he sanoivat, että Sakko näyttää jopa vähän vanhukselta kolmen vuoden iästään huolimatta, kun kakarakoira siinä ympärillä pyörii kuin väkkyrä. Sakko on kuin viisas patriarkka, joka kulkee arvonsa tuntien rauhallisesti ja hosumatta. Korottaa ääntä, jos tilanne niin vaatii. Ja näyttää hampaita, jos ei toinen ymmärrä sanomista. Mutta ei käytä liikaa voimaa vaan luottaa arvovaltaansa. Sakko on talon Isäntä.  Mutta monesti sanoivat, miten on voinut koira niin muuttua parissa vuodessa. Ihan on eri luontoinen kuin silloin. Yksi mökkinaapureistakin sanoi yksi päivä, että onkohan tuolla

💪 Viime lauantaina SLHY:n vuosikokouksessa tulin valituksi toiselle 2-vuotiskaudelle yhdistyksen hallitukseen. Ja vuosikokouksen jälkeen hallituksen järjestäytymiskokouksessa jatkoa tuli myös yhdistyksen sihteerin pestilleni.  Uusi hallitus valittu  - ihan kaikki ei olleet paikalla Olen tässä kahden viikon aikana tehnyt tosi paljon yhdistysjuttuja - kuten sihteereiden tapana on. Mutta kun on mielekästä ja kivaa tekemistä, se ei tunnu niinkään työltä. Toki on hetkiä, jolloin keljuttaa ja välillä kunnolla, mutta ne hetket menevät ohi. Joskus vain pitää vetää hetki henkeä ja jatkaa uudella energialla.  Se, mikä tässä yhdistystyössä on parasta, on ihmiset. Minulle ihmiset ovat tärkeitä. Monella tavalla. Minusta on ihanaa tutustua uusiin ihmisiin. Erilaisiin ihmisiin. Nuoriin, vanhoihin. Sekä naisiin että miehiin. Minusta on mukava jutella ihmisten kanssa, vaihdella kuulumisia, pohtia joskus elämää suurempiakin asioita ja nauraa. Joskus itkeä tirauttaakin. Ja joskus kiroilla kuin pieni kiu

😏Mökkipihamme on pieni ja aidattu. Ehdottomasti vain pitääksemme koirat pihassa. Vielä viime kesänä meillä oli pihalla kukkapenkkejä ja kasvulavoja. Tänä keväänä päätettiin siirtää pienemmät kukkapenkit pois pihalta ja poistimme yhtä lukuunottamatta kaikki kasvulavatkin aidatulta alueelta.  Heeleristin on turha haaveilla kauniista nurmikosta, ihanista kukkapenkeistä ja satoa tuottavista kasvulavoista. Se on vaan tosiasia, joka on pitänyt hyväksyä.  Koronakevät innosti meitä nurmikon uudistamiseen. Ostimme ison kasan multaa, levitimme ja jyräsimme, kylvimme siemeniä ja kastelimme. Varmuuden vuoksi vielä aitasimme uudet nurmikkoalueet pitääksemme heelerit pois kasvua pilaamasta. Nyt, kun kesä on jo pitkällä, ja useamman kerran on nurmikkoakin ehditty ajamaan, ei voi olla miettimättä, että miksi ihmeessä piti nähdä moinen vaiva, kun tämä kaksikko onnistuu kaivamaan kuopan minne tahansa. Vaikka juuri olet nähnyt heelerin nauttimassa auringon paisteessa kyljellään maaten, niin kohta huomaa

😮Se on kummallista, miten joissain talouksissa mitkään lelut eivät mene rikki. Facebookissa kun olen avautunut koirien tuhoamista leluista, on tullut monenlaista kommenttia. Joissain talouksissa lelut on piilossa ja niillä leikitään hillitysti. Joissain talouksissa lelut otetaan heti pois, jos niitä ruvetaan rikkomaan.  Ei meillä. Meillä lelut menevät rikki. Niillä leikitään. Niitä purraan. Niitä otetaan hengiltä. Niitä suolistetaan.  Kaksi ehjää lelua Nyt loman alkuun tulimme yökylään äitini luo. Täällä on ehjiä leluja. Tässäkin kuvassa näkyy kaksi.  Alhaalla vasemmalla näkyy täällä varmaan toista vuotta ehjänä pysynyt lelu. Vastaava on möksällä ja kyllä silläkin vielä leikkii, vaikka siitä on kaikki ulokkeet syöty. Mutta pillit pysyvät vielä sisällä ja ääntä lähtee. Myös tyttäreni keeshond vierailee täällä ja saattaa leikkiä satunnaisesti tarjolla olevilla leluilla ja siitä huolimatta lelut pysyvät ehjinä. Yläkulmassa näkyy tänään ostettu lelu, jota Rapsu on jo useamman tunnin retuu

😊 Montakohan kertaa olen kirjoittanut kouluttamisen haasteista sekä täällä blogissa että Facebookissa. Kuinka olen tuskaillut sen kanssa, etten löydä yhteistä säveltä Sakkon kanssa. Useasti, sen vannon. Nyt, kun on vietetty aikaa täällä möksällä ja on olevinaan sitä ylimääräistä aikaa, olen alkanut opettamaan Rapsulle uusia temppuja. Olen törmännyt ihan toisenlaiseen haasteeseen kuin Sakkon kanssa. Rapsu on miellyttämisen haluinen, palkaksi kelpaa niin lelu, nami kuin kehu ja jaksaa toistaa kerta toisensa perään. Rauhoittuminen harjoitteluun on Rapsulle isoin haaste. Koirassa on virtaa kuin duracell paristossa ja nopeutta riittää.  Mutta kun tekemisen meininki saadaan päälle, Rapsu on nopea oppimaan. Hoksottimet on kaverilla kohdallaan. Jaksan kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä, miten nopeasti koira hoksaa, mitä odotetaan tekevän.  Eilen illalla (11.7.2020) otetussa videossa näkyy mielestäni Rapsulle tyypillinen nopeus ja jossain määrin liioitteleva toteuttaminen. Esimerkiksi &qu

💪💪💪Todella hyviä uutisia saatiin viime viikolla. Kumpikin koira kävi terveystarkastuksessa loistavin tuloksin. 💪💪💪 Sakkolla terveet silmät - akuutti tulehdus toisessa silmässä, johon saatiin hoito-ohjeet - ja polvet 0/0. Koska Sakko on nyt 3-vuotias tarkoittaa se sitä, että polvilausunto on voimassa tästä eteenpäin. Sakkollahan on suorahkot polvikulmaukset ja tämä altistaa patellaluksaatiolle ja ristisidevaurioille. Oli erittäin helpottavaa kuulla, että polvet ovat edelleen hyvässä kunnossa.  Myös Rapsun polvet olivat kunnossa ja lausunto oli 0/0. Oikeassa silmässä (muistaakseni) oli ylimääräinen ripsi, mutta muuten silmät ovat terveet. Valitettavasti Rapsun terveystarkastuskäynti oli täydellinen katastrofi muilta osin. Järisyttävä pelkoreaktio käsittelyyn ja anaalirauhaset raukka parka tyhjensi tutkimuspöydälle ja isännän päälle. Tutkimukset saatiin tehtyä ja kun saatiin koira takaisin lattialle ja kuonokoppa pois, oli kaveri taas kuin ei mitään ja kävi tervehtimässä hikeä valuv

😁 Koirien harrastukset käynnistyvät taas koronahiljaisuuden jälkeen. Suorastaan pakko siis lähteä takaisin kaupunkiin koirien kanssa. Nyt on varsin aktiiviset 8 viikkoa edessä. Neljänä maanantaina Rapsun kanssa koirakansalaisen kausiryhmää sekä Sakkon kanssa kahdeksana tiistaina Rally-Tokon jatkokurssia ja viitenä keskiviikkonan Noseworkin jatkokurssia. Saa nähdä, miten jaksetaan. Rapsun kanssa ei epäilystäkään, etteikö pärjäisi ja jaksaisi. Jos olisin ennen koronaa tiennyt, minkälainen kevät on edessä, olisinkin ehkä Rapsulle ostanut erilaisia kursseja, joiden merkeissä voitaisiin nyt purkaa nuoren herran energiaa. Sakkon kurssit taas alunperin oli tarkoitus olla maanantaisin ja keskiviikkoisin, jolloin meille olisi jäänyt yksi lepopäivä. Nosework on se laji, josta ajattelin tehdä minun ja Sakkon lajin, mutta Rally-Tokoa halusin jatkaa, koska koin, että sillä saimme jo peruskurssilla meidän kontaktia parannettua. Itse asiassa olen ajatellut, että syksyllä voisin yrittää päästä Ra

😐Tämä kevät 2020 jää mieleen erittäin poikkeuksellisen koronapandemian ja sen aiheuttamien rajoitusten takia. Tämä on näkynyt meidänkin arjessa vahvasti. Jo maaliskuussa muutettiin möksälle ja paluu kaupunkiin ahtaisiin neliöihin hirvittää. Koirat ovat lähes tulkoon aamusta iltaan ulkona. Erityisesti Rapsu juoksentelee pitkin tontin rajoja, vahtii ja  haukkuu kaikkea liikkuvaa ja leikkii yksinään, kun muut ei enää jaksa. Olen harkinnut, että pitäisi hankkia aktiivisuusmittari mittaamaan kaverin loputonta energiaa. Eikä pelkästään energiaa vaan myös sitä rauhoittumista. Vaikka Rapsu on pentuajoista edistynyt, on rauhoittuminen haasteellista. Edelleen olen hieman huolissani siitä, onko koiran kroppa koko ajan pienessä stressitilanteessa vai onko kaikki hyvin ja koira yksinkertaisesti vain on luonnostaan duracell-pupu. Siinä missä Sakko ottaa pitkiäkin päiväunia, Rapsu menee hetkeksi makaamaan ja hetken päästä on taas vauhdissa. Onneksi lepohetket ovat pikkuhiljaa muuttuneet pidemmik

😍😍😍 Tänään vierailimme Sakkon ja Chilin pentujen luona. Siis aivan kerrassaan suloisia pikkuisia pentuja, joita itse isäkin pääsi ihastelemaan. Ensi hämmennyksen jälkeen Sakko jopa yritti leikkiä pentujen kanssa. Vähän oli koko eroa ja niinpä pennut töpöttelivät kasvattajan suojiin niin nopeasti kuin pikkutassuillaan suinkin pääsivät. Mukavaa, että Chili salli Sakkon olla pentujen kanssa. Muutamaan otteen oli heilauttaa käsilaukkua, mutta muutoin meni oikein mukavasti. Oletteko te minun jälkikasvua? Sakkolla oli muutoinkin oikein mukava reissu. Sai juosta kasvattajan pihamaalla kahden muun nartun kanssa oikein sydämen kyllyydestä. Päästi höyryjä ennen kuin tuli tutustumaan jälkikasvuunsa. Niin hyvin viihtyi, että kun tuli kotiinlähdön aika, ei halunnutkaan tulla autoon vaan jäi istumaan ulko-oven eteen niin, että Isännän oli ihan erikseen käytävä hänet sieltä hakemassa. Liekö pentukuumetta Sakkolla.  😘 Juteltiin kasvattajan kanssa odotuksista, mitä hänellä tälle pentueelle

😍 Niin se vain on. Pitkästä aikaa vietetty viikonloppu kaupunkikodissa koko porukalla. Näitä viikonloppuja ei usein ole ja aina on joku erittäin hyvä syy olla menemättä möksälle. Tällä kertaa ikävämmän puoleinen syy eli hautajaiset. Eilinen keli oli ihan kerrassaan kamala ja möksällä olisi taatusti pysytelty sisätiloissa mahdollisimman paljon. Tänään oli aurinkoista ja käytiinkin yhdessä kävelemässä päivällä. Koirat viihtyvät möksällä, vaikka näillä keleillä aktiviteetit on hieman rajalliset. Pihalta kantautuu kuraa sisälle ja lenkeiltä kotiutuu märkiä koiria. Kelin mukainen pukeutuminen on kaikkea muuta kuin talvivaatteita. Harmillisesti minun coretex kengät sanoivat sopimuksensa irti yhdellä metsälenkillä, kun toisen kengän pohja irtosi. Tänään kävinkin sitten ostamassa uudet samalla, kun kävin tutustumassa Helsinki Outletiin. Jotain hyödyllistä tässäkin viikonlopussa. Mökkimaisemat on kaikkea muuta kuin talviset. Sakkon kanssa on kahtena edellisenä talvena käyty kävelemässä Var

Pennut 2 päivän ikäisinä. Kuva Marketta Lähdekorpi. Miten tämä sitten näkyy meillä arjessa. Kuten arvata saattaa - ei mitenkään. Sakko on oma ihana itsensä. Pitää kakarakoiraa kurissa tarpeen tullen ja muutoin viettää hyvin herrasmiesmäistä elämää. Itse odotan mielenkiinnolla, minkälaisia heelereitä noista pennuista kasvaa. On alkanut itseäni enemmän ja enemmän kiinnostaa jalostusvalinnat ja siksi olen visusti päättänyt, että ensin katsotaan, mitä noista pennuista tulee ennen kuin mahdollisiin uusiin "naisseikkailuihin" Sakkoa päästetään.  Ja voihan se olla, että tämä jäi ainutlaatuiseksi tapahtumaksi ja varmasti hyvä niinkin, koska näin pienessä rodussa pitäisi mahdollisimman laajasti käyttää uroksia. Alkuvuosi on Sakkon kanssa keskitytty noseworkin harrastamiseen. Kerran viikossa käydään kurssilla Heiluvassa Hännässä. Nyt on hiottu ilmaisua ja yritetty keksiä, miten saataisiin toistoa. Oikeanlaista palkkiotakin on yritetty löytää. Etsintöjen väliseen palkkaukseen olen

😟Heelereillä esiintyy polviin liittyviä rakenteellisista ongelmia, patellaluksaatiota ja ristisidevaurioita. Toivottavasti nämä meidän pojat niiltä välttyvät, sillä olisi mukava, jos perheessä ei kaikilla olisi polvivaivoja. Meillä kun molemmilla Isännän kanssa on nivelrikkoa ja muuta vaivaa polvissa. Minä sain tässä tällä viikolla huonoja uutisia omiin polviini liittyen. Vasemmassa polvessa kuluma on niin paha, että siellä luu hankaa luuta vasten ja lisäksi siellä on parikin irtopalasta kiusaa tekemässä. Ei mikään ihme, että sattuu. Joskus yöllä herään siihen, että olen onnistunut lukkiuttamaan polveni ja sen oikaisu on erittäin kivuliasta. Työterveyslääkäri lähetti ortopedille hoitoarviota varten. Kun sinne vastaanotolle menin, teki ortopedi asian hyvin selväksi. "Päivää, niin sulla on se vasen polvi kipeä. Tämä on selvä tapaus. Ei tässä ole muita vaihtoehtoja kuin keinonivelen laitto." Tämä kaikki minuutissa. Wau! Vaan kyllä minä siellä vastaanotolla sellaiset 15 minu

😊 Sen lisäksi, että kouluttaudun joka kerta mennessäni koirien kanssa kurssille, olen myös löytänyt sisäisen oppijan itsessäni uudestaan ja päättänyt kouluttautua koetoimitsijaksi. Koko ajatus lähti siitä, että yhdistys kaipaa kipeästi koetoimitsijoita MH-luonnekuvauksiin omista riveistä. Kursseja ei niin vaan ollutkaan sitten tarjolla, mutta minä ja toinen yhdistysaktiivi ilmoittauduttiin ensimmäiseen mahdolliseen mikä löydettiin Kennelliiton Tapahtumakalenterista . Luumäelle siis. Siinä ilmoittautumisen yhteydessä en ajatellut ajomatkaa kotoa kurssipaikalle. Ja vielä vähemmän osasin olettaa, että kurssi alkaisi jo kello 8.30. Eli lauantaina oli aikainen herätys ja reilun kahden tunnin kurssipaikalle. Eipä ollut paljon liikennettä ja kelikin oli onneksi suht siedettävä. Turhan jämptille kyllä ajoitin reissuni, koska pysähtyessäni pahaa aavistamatta Korian ABC-asemalle, en osannut aavistaa, millaiseen kiusaukseen joutuisinkaan.  Novitan lankamyymälä! Voi apua - siellä minä katsel