Siirry pääsisältöön

Olemme kaikki erilaisia

Keskustelun avaukseni heelereiden keskusteluryhmässä Rapsun puremis-tapauksesta Seinäjoella herätti kyllä melkoisesti keskustelua. 

Ylipäätänsä mietin, avaanko Pandoran lippaan tästä asiasta. Tiesin, että sieltä tulee varmasti sekä tukea että kuraa niskaan. Mutta yllättävän paljon tuli kommentteja omista vastaavista kokemuksista tai muista haasteista. Yksityisviestejäkin tuli kohtalotovereilta, jotka eivät olleet valmiita yleisessä keskustelussa asiasta puhumaan.

Kaiketi minä jonkinlaiseen kipeään kohtaan osuin. Kaikkihan haluavat olla erinomaisia koiran omistajia. Kaikkihan me haluamme, että meidän koirat ovat hyvin käyttäytyviä koirakansalaisia. Kasvattajat haluavat, että heidän kasvattinsa ovat hyvin käyttäytyviä ja kaikin puolin mallikkaita. 

Sain eräältä kasvattajalta viestin, jossa hän sanoi, että eivät kaikki kasvattajat pysty olemaan edes itselleen rehellisiä ja myöntämään, että geeneillä on ihmeellinen voima. Koskaan emme voi tietää, mitä saamme. Emme vaikka kuinka hyvin tuntisimme koiramme - sekä emän että isän. 

Sain myös viestin heelerin omistajalta, joka kertoi vielä hurjemmasta tilanteesta kuin mitä meillä on Rapsun kanssa, mutta ei halunnut missään tapauksessa avautua julkisesti. Ja ymmärränhän minä. Ei hänen silti tarvitse sanoa minua rohkeaksi, koska minä tein niin. Se vain on osa minua. En halua peitellä, tai ehken edes osaa, vaikeitakaan asioita. 

Ihan varmasti lukuisa joukko heeleristejä tuomitsi minut mielessään epäonnistuneeksi koiran omistajaksi. Miksi? En ole osannut kouluttaa koirasta pois näitä huonoja puolia. Hmm. Jos hetkeäkään epäilisin Rapsun oikeasti oleva vaarallinen ympäristölle, kyllä hän liikkuisi kuonokoppa päässään ja valjaissa ja hihnaote olisi tuplavarmistettu. Se on totta, etten ole osannut lukea kaikkia vihjeitä ja vinkkejä. Sekin on totta, että olen tahtomattani palkinnut koiran vääränlaista käytöstä, kun en ole ymmärtänyt riittävästi. 

Kaikkien kommenttien ja yksityisviestien jälkeen lopulta soitin Kaisa Hilskalle. Häntä ylivoimaisesti eniten suositeltiin kaikista tämän maan kouluttajista. Varasin meille yksityisajan. Olen siis valmis sekä maksamaan avusta että tekemään töitä sen eteen, että näitä tilanteita ei enää tulisi. Toivon, että jos siellä keskusteluketjua oli lukemassa joku toinen kokemattomampi tai varovaisempi heelerin omistaja, että hänkin miettisi, miten selättää oman koiransa ongelmat. Ja ymmärtäisi, ettei ole heikkoutta myöntää ongelmia olevan. Niin tulee mieleeni kuulemani tarina vanhasta työkaveristani, joka hommasi hienon rotukoiran, josta eivät sitten saanetkaan koulutettua kivaa kotikoiraa ja lopettivat koiran olematta yhteydessä kasvattajaan. Ihan kuin olisi ollut häpeä myöntää, ettei pärjännyt. Nythän emme tiedä, oliko kyseessä koiran luonnevika vai omistajan taitamattomuus eikä kasvattajalle siirtynyt mitään tietoa mahdollisesta ongelmasta. 

Mutta se, mikä minua ehkä jopa hieman ärsytti, oli joidenkin ihmisten kommenteista rivien välistä luettava asenne "kyllä minä heelerit tunnen" tai "kyllä minä osaan heelereitä käsitellä". Kun jokainen, ihan jokainen, heelerikin on oma yksilönsä. Geenit, elinympäristö, kokemukset ja kouluttaminen tarkoittavat juuri sitä, että jokaisesta tulee erilainen. Eikä kaikkien heelerit ole niitä "helppoja", jotka oppivat kaiken tuosta vaan eivätkä koskaan tee mitään väärää tai jos tekevätkin, niin oppivat suurinpiirtein kerrasta, ettei niin saa tehdä. Missään tapauksessa kaikki eivät ole samanlaisia. 

Ehkä kaikkein ihanin kommentti oli "minun koirat puhuvat koiraa, eivät Suomea". Tähänhän minäkin törmäsin aikanaan, kun ei meinannut kasvattaja millään uskoa, että se on ihan sama opetanko koiralle "ei" tai "jätä" tai vaikka "lehmä", koska ei koira ymmärrä sanoja kuten me ihmiset. Koira vain yhdistää käskyn tiettyyn toimintaan. Mutta niin vain tuntuu olevan niitä ihmisiä, joiden mielestä sanoissa on voimaa. Onhan niissä, mutta aivan eri tavalla kuin meille ihmisille. Koiran ohjaajan on toki opittava siinä sivussa, mitä käskyt merkitsevät mutta uskallan väittää, että käskysanat ovat loogisia kouluttajan ja koiranomistajan mielestä. En minä ole opettanut koiralle mitään lehmä tyylisiä käskyjä vaikka minun käskyni eivätkään istu kasvattajan suuhun. Anteeksi vain kasvattaja, mutta näin se on. 

Ja jos ovat koirat erilaisia, niin me ihmiset vasta erilaisia ollaankin. Itselläni on kolme lasta eivätkä samaan muottiin mahdu sen paremmin luonteen kuin ulkonäönkään puolesta. Kaikista eniten yhtäläisyyttä on ulkonäössä, mutta luonteiltaan ovat erittäin erilaisia. Jokainen omanlaisensa. Sekin tuntuu välillä unohtuvan näiltä, jotka tietävät ja osaavat kaiken. Siinä missä yhdellä meillä on kärsivällisyyttä hioa jotain loputtomiin, ovat toiset meistä malttamattomia ja haluavat siirtyä eteenpäin oppimaan jotain uutta ja unohtavat hiomisen. Siinä missä toisilla meistä ei ääni kohoa missään olosuhteissa, on meitä, joiden ääni nousee ja laskee ihan vain sen mukaan kuinka vihaisia tai turhautuneita olemme. 

Tästä huolimatta en kadu, että avasin keskustelun. Sen verran hyviä kommentteja ja tarinoita sieltä aukesi, että oli ehdottomasti riskin arvoinen. Vaikka vähän sekoboltsi olo onkin, niin parempi, että näistä asioista keskustellaan eikä hyssytellä. 








Kommentit