Sakko, Rapsu ja emäntänsä Soikka

Möksällä käydään joka viikonloppu metsässä kävelemässä. Ja mehän käydään möksällä joka viikonloppu. Vain todella merkittävät tapahtumat saavat jäämään kaupunkiin viikonlopuksi. Sitä  tapahtuu todella harvoin! Yleensä vähintään käydään piipahtamassa. Näin talviaikaan lintujen talviruokinnakin takia on hyvä käydä viikottain täydentämässä ruokinta-automaatit. Sakko selvästikin nauttii metsästä. Ja miksei nauttisi. Usein saa siellä telmeltää vapaana - paitsi jos nähdään, että muita ja erityisesti isoja koiria on myös lenkkeilemässä metsässä. Hajuja riittää. Paljon puunrunkoja ja kantoja, joiden päälle kiivetä. Valitettavasti myös ikävämpiäkin juttuja kuten hirvien tai peurojen jätöksillä herkuttelua. (YÖK) Talviaikaan on tullut osittain korvattua metsälenkkejä järven jäälle tehdyille kävelyretkillä. Varmasti Sakkon mielestä tylsempää puuhaa verrattuna metsäkävelyihin. Toivottavasti pidemmät pyrähdykset meistä hyvän näköyhteyden johdosta ovat edes jonkinlainen korvaus vaihtelevien metsä

Yhdistysaktivisti - jonkinlainen harrastus sekin kait on. Itse huomasin olevani vapaaehtoinen liittymään mukaan Suomen Lancashire Heeler yhdistyksen toimintaan. Ja mitäpä sitä tuore heeleristi ja yhtä tuore yhdistyksen jäsen muuta kuin tarttumaan haasteeseen ryhtyä yhdistyksen sihteeriksi. Näen tässä mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin oppia lisää tästä valloittavasta rodusta  saada uutta puhtia elämäni arvojen uudelleen järjestelyyn - työ ei saisi olla ykkönen ja tämän myötä se on pakko pudota sijoituksissa alemmaksi Mitä kaikkea tämä uusi pesti tarkoittaakaan - siihen pääsen sisälle varmasti tässä matkan varrella. Onneksi näitä sihteeripestejä on tullut hoidettua useissa eri yhteyksissä. Jotenkin kuitenkin näen, että tämä pesti tulee olemaan erilainen kuin aikaisemmat pestit. Odotan innolla, mitä tästä tulee. Ja samalla vähän jännittää - miten tästä selvitään. Kuvakaappaus yhdistyksen Facebook sivulta. Kovin on vakava ilme uudella sihteerillä. 

Tässä tämä kauan mielessä ollut itseironiaa täynnä oleva blogipostaus vihdoinkin tulee. Tässä sitä emännän kyky nauraa itselleen on koetuksella, mutta olen luvannut olla avoin ja näyttää maailmalle, että mitään ei hävetä. Tai siis hävetään ihan vallan mahdottomasti, mutta ei anneta sen häiritä. Ensimmäiset näyttelyharkat olivat kokemus. Sakko ei ollut ollenkaan samaa mieltä minun kanssa ja videon katseltuani huomasin kulkevani ihan lysyssä, lampsien kuin mikäkin maatalon emäntä. No mitäpä siinä muuta kuin muistuttelemaan itselleen, että kulje nyt nainen pää pystyssä. Ihan arkipäiväänkin sopiva muistutus. Ja niinpä huomasin pikkuhiljaa nostavani pääni pystyyn kävellessäni. Tosin joudun muistuttelemaan itseäni useasti, vieläkin. Sitten olikin tosipaikka edessä. Kaapelitehtaan Pentunäyttely 14.1.2018 . Tämäpä se vasta surullista katseltavaa omiin silmiin on. Rohkeasti lähdin lempivärini kanssa liikkeelle unohtaen miten julma yhdistelmä ohut t-paita ja lantiolle laitettu