Heelerhöntti

😲 Ensin vain hankittiin Koira, Sakko. Sitten hankittiin heelerille Heeleri kaveriksi, Rapsu. Kun näitä kahta katseli ja ihmetteli, että mitenkä samasta rodusta on kotiimme saatu kaksi noinkin erilaista yksilöä, alkoi kiinnostus heräämään jalostuksen saloista. 

Ja yhtä äkkiä huomaan ilmoittautuneeni Kasvattajan Peruskurssille, kuuluvani yhdistyksen jalostustoimikuntaan ja lukevani iltani ratoksi Katariina Mäen ja Salme Mujusen kirjaa "Koiranjalostus - perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet". 

Joku sanoi kerran, kun ääneen ihmettelin, että mitenkäs minä nyt näihin koirahommiin näin hurahdin, jotakin sen suuntaista, ettei voisi muuta minusta kuvitellakaan. Ehkä minulla on hieman taipumusta innostua ja jarru tuntuu puuttuvan monissa asioissa. Tässä viehättää myös se, että kyse on minulle täysin uudesta asiasta. Uuden oppiminen on aina ollut intohimoni ja kun työelämässä on ikään kuin seinä vastassa eikä osaa ottaa uutta suuntaa, on ihanaa innostua jostain ihan täydellisesti erilaisesta asiasta. 

Tällä viikolla Iltalehdessä oli juttu, jossa presidentti Niinistö toteaa juuri sen saman, jonka voin itsekin todeta: ei minulla ollut käsitystä siitä, minkälaisia ongelmia rodulla voisi olla. En väitä, että heeleri on sairas rotu, mutta väitän, että uutta koiraa hankkiessa ja pentua katsellessa ei varmastikaan käynyt mielessä, mitä rodussa olevat vaivat ja sairaudet voisivat pahimillaan omalle koiralle tarkoittaa. Ei vaikka kuinka kasvattaja niistä avoimesti kertoi. 

Kasvattajat ovat erittäin tärkeässä roolissa rodun terveyden edistämisessä. En voi olla miettimättä, miten sokeita joidenkin rotujen kasvattajat ovat koiriensa hyvinvoinnin osalta. Jos koiran on vaikea hengittää ja sen täytyy pitää lelua suussaan nukkuessaan pystyäkseen hengittämään, ei mene minun ymmärryykseni, miten sellaista voi pitää normaalina. Siitä on tullut normaalia ajan kuluessa. 

Täältä löysin kuvasarjan kuudesta eri rodusta nyt ja 100 vuotta sitten. Miten paljon nuo rodut ovatkaan muuttuneet! Kauneus on katsojan silmässä, näin sanotaan. Jos olisi mahdollista näyttää näitä kuvia koiria 100 vuotta sitten kasvattaneille, voi olla, etteivät uskoisi silmiään. 

Kuten saman perheen lapsetkaan, eivät koiratkaan ole samanlaisia samoista vanhemmista. Luonto on ihmeellinen. Geenit ovat ihmeellisiä. On kuitenkin monia rotuja, joissa vaihtelua on paljon vähemmän kuin heelereissä. Omat koiranikin ovat rakenteeltaan niin erilaisia, että kyllä meiltä on joskus kysytty, mitä rotuja nämä ovat ajatellen, että eivät ole samanrotuisia. Toinen tiivis musta paketti, toinen pitkärunkoinen ruskea pakkaus. 

Itseäni ehkä ulkonäköä enemmän mietityttää koirien luonne ja miten se huomioidaan jalostuksessa. Luonteella tarkoitan koiran taipumusta käyttäytyä tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa. Luonteen huomioinen jalostuksessa on vaikeaa, koska kuten ihmisilläkin, pelkästään geenit eivät ratkaise koiran käyttäytymisen muotoutumista vaan ympäristö ja kokemukset vaikuttavat paljon. Edellinen koiramme, pitkäkarvainen collie, muuttui ääniaraksi kesäisen ukonilman seurauksena muutaman vuoden ikäisenä. Ääriaran koiran kanssa elämäninen oli äärimmäisen raskasta. Liiallinen pelko tai aggressiivinen käyttäytyminen ei ole toivottavaa, mutta en voi olla miettimättä, olisiko koiramme periyttänyt arkuutta jälkeläisiinsä vai ei. Tähän luonteen jalostamisen tulen ihan varmasti hurahtamaan, jahka pääsen syvemmälle jalostuksen maailmaan.