Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Oivalluksia

Kirjoitustauosta tuli pidempi kuin ajattelin joulun aikoihin. Iski nimittäin välilevytyrä eli iskias ja se on vähän vienyt huomiota. Tarkoitus oli kirjoittaa oivalluksista, joita koin "pakkolomani" aikana. (Pomo "pakotti" pitämään ylityövapaita joulun ja uudenvuoden välipäivät.) Kun olin itsekin Sakkon kanssa kokonaisia päiviä, opin tuntemaan tuota koiruutta paremmin. Ensimmäinen selkeä havainto oli, että kun Sakko saa peuhata energiansa ulkona, on illatkin paljon mukavampia. Tämä vahvisti omat epäilyni siitä, ettei kaveri saa purettua energiaansa päivän mittaan ja (ainakin osittain) siksi niitä iltahepuleita on ollut. Sitä paitsi metsälenkeillä on ollut hyvä harjoitella luoksetuloa  samalla kun on itsekin ulkoiltu. Kaupungissa mielekkäiden lenkkien tekeminen onkin paljon vaikeampaa. Pitäisi pakata koiruus ja itsensä autoon ja lähteä tutkimaan lähiseutua, josko löytyisi parempia lenkkimaastoja. Tätä voisi kutsua oivallukseksi omasta saamattomuudestaan. Luoks