Kävimme kyläilemässä tyttären luona Seinäjoella. Reissu ei mennyt ihan niin kuin toivoisi.
Illalla Isäntä kävi koirien kanssa lenkillä. Rapsu jälleen kerran pääsi karkuun ja vieraasta paikasta huolimatta osasi suunnistaa tyttären paritalon pihalle. Mutta sitten alkoivat ongelmat.
Pihalla oli äiti kahden pienen lapsen kanssa. Mitä tapahtui?
Tapahtuneesta on keskusteltu äiti-henkilön kanssa sekä heti tapahtuman jälkeen kuin myös uudestaan seuraavana päivänä.
Äidin mielestä Rapsu hyökkäsi aggressiivisesti kohti, puri pohkeesta ja ryntäsi sitten kaatamaan pikkupojan. Illalla hän kertoi yrittäneensä astua Rapsun hihnan päälle nähdessään koiran tulevan. Seuraavana päivänä hän oli sitä mieltä, että koira ensin hyökkäsi ja vasta sitten hän yritti astua hihnan päälle.
Juttelimme pitkään. Kerroin avoimesti, että meillä on vastaava tilanne ollut keväällä. Silloin mökkinaapuri pysäytti auton nähdessään Rapsun juoksevan auton perässä, yritti tarttua koiraan ja tällöin Rapsu puri häntä pohkeeseen. Ei ilmeisesti mitenkään lujaa, koska ei koskaan ollut meihin yhteydessä vahingonkorvausvaateen kera. Tuolloin harmittelin, vaikken tilannetta nähnytkään, miten koiraihminen edes yrittää toimia noin hätäisesti yrittäen ottaa kiinni karanneen koiran, joka selvästi käy kierroksilla.
Äiti-henkilö oli menossa käymään lääkärillä eli kyllä siellä ihan selvästi jotain pientä ruhjetta pahempaa oli. Toivon kovasti, ettei mitään vakavampaa, mutta pyysin olemassa yhteydessä tyttäreeni mahdollisten vaateiden kera.
Koko kotimatkan - 5 tuntia taukojen kanssa - mietin, miten tästä pitäisi jatkaa. Olen jo nyt sanonut kaikille, että parempi kuin suhtaudutte koiraan varauksella. Pitäisikö meidän mennä ongelmakoirakouluttajalle? Vähintäänkin on aika katsoa peiliin ja miettiä, mitä teemme väärin. Onko Rapsu oikeassa paikassa meidän kanssa? Sopisiko se paremmin jonnekin maataloon, jossa se saisi käyttää energiaansa ihan eri tavalla. Isoja kysymyksiä, jotka vetivät vakavaksi kotimatkalla.
Yritin analysoida tilannetta mielessäni. Vieras paikkakunta. Ensimmäinen vierailu tyttären uudessa kodissa. Pitkä ajomatka istuen häkissä autossa. Taukopaikkojen jaloittelut eivät todellakaan riitä koirien virkistymiseen. Koirilla oli energiaa, jolla jyllätä. Häkit sinänsä ovat isoja koirien vapaasti liikehtiä mutta kyllä ne näillä pitkillä ajomatkoilla enemmän tykkäävät maata köllöttää kuin liikkua häkeissään.
Sitä en ihan tarkkaan ottaen tiedä, miten Rapsu pääsi karkuun. Isäntä sanoi, että hänen ote vain lipesi. Mitä sitten mahtoi pienen koiran mielessä liikkua? Löysi kuitenkin oikeaan pihaan. Miksi reagoi vieraaseen ihmiseen puremalla pohkeeseen? Palasin mielessäni pelkoaggressioon. Pelästyikö tilannetta niin, että vaistojensa mukaisesti tarttui pohkeeseen? Koska niinhän nämä heelerit meitä ihmisiä paimentavat - näykkimällä pohkeesta. Pienen pojan kumoaminen - se ehkä oli vain tätä meidän huushollin heelereille tyypillistä ihmistä vastaan hyppimistä, jota sitäkään ei ole saatu karsittua. Pienikään koira ei saisi hyppiä kohti, mutta jälleen kerran hyvästä tarkoituksesta huolimatta ei ole saatu asiaa korjattua. Hitto!
Hitto, että niin monessa asiassa saa taas itseänsä ruotia. Mutta kun koirilla on kaksi omistajaa ja tällä hetkellä omista polvivaivoistani johtuen Isäntä hoitaa lenkitykset. En ole siis hetkeen nähnyt, miten koirat käyttäytyvät lenkeillä ja olisiko jotain, mihin tarttua. Kotonakin hän on koirien kanssa enemmän, vaikka nyt korona-aikaan itsekin olen tehnyt kotoa käsin töitä. Mutta päivät kuluvat niin helposti koneen ääressä eikä sitä aikaa koirien kanssa ehdi niin montaa tuntia kertymään. Eikä tuo Isäntä aina niin mielellään minun neuvoja kuuntele. Enkä minä ehkä olekaan se paras neuvonantaja, mutta parempaakaan ei ole hänelle tarjolla, ellei lähde jonnekin koirakouluun oppia hakemaan.
Miten monta tuntia olenkaan ollut Rapsun kanssa erinäisillä kursseilla? On oltu käsittelykurssilla, on kokeiltu eri koiralajeja. On opeteltu ihan perustottelevaisuutta. Rapsu on monta kertaa helpompi koulutettava kuin Sakko. Mutta jotain on varmaan vielä tehtävissä. On pakko olla.
Kun Rapsua tässä aikaisemmin tänä vuonna kysyttiin jalostukseen, sanoin heti, ettei ole käytettävissä. Kukaan, ei kukaan, ei halua pelkoaggressiivista koiraa. Mutta onko Rapsu pelkoaggressiivinen? Sitäkin pitää ehkä miettiä, koska sain aika napakkaa palautetta yhden postauksen jälkeen siitä, miten revittelen ihanan koiran asioita ja saan sen kuullostamaan mahdottomalta yksilöltä.
Ei Rapsu ole mahdoton. Rapsu on mahdollisuuksia täynnä. Ne vain pitää kanavoida oikein. En minä halua, että minulla on koira, jota ihmisten pitää pelätä. Koko aika aivoni höyryävät, kun yritän miettiä, miten tästä nyt taas eteenpäin.
Matkalla pohdin myös stressin mahdollista vaikutusta. Rapsuhan on tuommoinen duracell-heeleri, jolle rauhoittuminen on ollut erityisen haasteellista aina. Olisiko siinä avainsana tähänkin ongelmaan? Vitsit, jospa olisikin ammattitaitoinen koirankouluttaja eikä vain tämmöinen wannabe koiraguru.
Kävimme muuten erittäin mielenkiintoisen keskustelun tyttäreni ja vävyni kanssa siitä, miten erilaisesti meitä ihmisiä ja koiria kohdellaan. Olen juuri katsonut dokumenttisarjan ihmisten eutanasiasta. Ihminen joutuu kärsimään siinä missä koiralle tai eläimelle ylipäätänsä tarjotaan eutanasiaa. Koiria lopetetaan polvivaivojenkin takia joskus. Minä taas saan ihan rauhassa kärsiä säryistä ja kivuista ja olla kävelemättä, kun ei polvet sitä enää kestä. Toisaalta mietin myös tätä aggressiivisuutta. Jos Rapsu nyt kaikkien koulutuskonstienkin jälkeen osoittautuu arvaamattomaksi, niin menenkö eläinlääkäriin ja pyydän lopettamista vihaisuuteen perustuen.
Vielä nyt ei olla siellä toki, mutta kyllä tähän asiaan pitää entistä vakavammin suhtautua. Tuo koirahan on hauska pakkaus, mutta eri tavalla vaativa kuin Sakko. Eikö näitä voisi saada yhdellä kaavalla tehtynä, niin ei tarvitsisi joka koiran kanssa eri asioista olla hankaluuksissa.
Kaikille ihmisille toivoisin malttia näissä koiran kohtaamisissa. Koirat ovat eläimiä ja ne voivat olla arvaamattomia. Tässä tapauksessa äiti toimi hienosti rauhoittaen omalla toiminnallaan kovasti pelästyneen lapsen. Toivon, etten vaikuttanut siltä, että yritin selittää itseni ongelmatilanteesta ulos, kun yritin analysoida tilannetta.
Mikään tekosyy ei oikeuta koiraa puremaan ihmistä. Mutta oliko kyseessä yritys purra aggressiivisesti vaiko liioiteltu rodulle ominainen käyttäytyminen eli nilkasta näykkäiseminen - sitä emme voi Rapsulta kysyä.
Kommentit
Lähetä kommentti