😊 Tänään olin pitkästä aikaa pihalla puutarhahommissa. Olin aitauksen ulkopuolella ja Rapsu kaipasi nännikumeille heittäjää. Ne kun ovat Rapsun mielestä aivan parhaita leluja. Rapsun paha tapa kuitenkin on haukkumalla ilmoittaa, milloin olisi syytä leikkiä.
Mökkinaapuri kiipeili mökkinsä katolla harjaamassa sammaletta kattohuovasta ja mutisi sieltä ohjeita minulle. Lopulta hermostui ja kehotti viemään koiran sisälle.
Ihan kuin minäkään olisin siitä haukkumisesta nauttinut. Yritin täyttää lehtikompostoria ja vähän väliä Rapsu ilmoitti aidan toiselta puolelta, että kaipaa taas lelun heittäjää.
Nappasin koiran kainaloon ja vein sisälle käskystä. Totesin kyllä naapurille, että eipä tämä ole kuin tilapäinen helpotus.
Kun Rapsu sitten pääsi uudestaan ulos ja naapurikin oli jo mennyt sisälle, päätin aloittaa pienen harjoittelun. Nostin kaikki nännikumit aidan toiselle puolelle niin ettei Rapsu saanut niitä. Heitin yhden nännikumin kerrallaan ja odotin, että Rapsu tuo nännärin takaisin. Aika nopeasti Rapsu oppi, ettei uutta heittoa tule, ennen kuin edellisen on palauttanut minulle. Haukkumista en tälläkään tavalla saanut kokonaan loppumaan, mutta leikkimiseen sai uutta twistiä. Rapsu on ihaltavan oivaltava koira ja kun sillä on myös sitä miellyttämisen halua, niin helppohan sitä on kouluttaa.
Ihmettelen vaan, miksen ole tarttunut tähän haasteeseen aikaisemmin. En kai minä voi koiraa kokonaan estää haukkumasta, mutta jospa saataisiin sellaiselle tasolle, ettei mökkinaapurin tarvitse mökkinsä katolta meille ohjeita huudella. Sakkokin haukkui pienempänä, mutta on nykyään hyvinkin hiljainen kaveri. Toinen mökkinaapurihan tässä taannoin kysyi, että onkohan toivoa, että Rapsustakin vielä tulee kunnollinen kaveri, joka ei viitsisi haukkua kaikkea mikä liikkuu tai on liikkumatta. Ollaan toiveikkaita. Vaikka haukku ei haavaa tee, on siis niin pirullista kuunneltavaa se turhanpäiväinen haukkuminen.
Kommentit
Lähetä kommentti