Somen sokaisema

 😞 Elämme somen aikakautta. Surullisena seuraan, miten aikuiset ihmiset unohtavat hyvät käytöstavat. Tällä hetkellä kuohuu heelereiden facebook ryhmissä ja tuntuu, että kierre on itseään ruokkiva. 

Haluaisin ihan oikeasti ymmärtää, mikä saa aikuiset ihmiset unohtamaan käytöstavat sosiaalisessa mediassa. Onko se kasvottomuus, kun ei tarvitse nähdä toista ihmistä silmästä silmään? Vai onko ryhmästä saatu tuki omiaan lisäämään vettä myllyyn? Pelottavaa, miten muutamat ihmiset ovat saaneet koko heeleryhteisön myrskyn silmään. Ja ne, jotka yrittävät muistuttaa hyvistä tavoista, joutuvat seuraavaksi myrskyn silmään. Todella surullista seurattavaa. 

Yhtenä iltana selasin netin ihmeellistä maailmaa yrittäen löytää edes jotain järkevää jaettavaa asiaan liittyen. Löysin montakin hyvää keskustelua ja toimintaohjetta, mutta yllättäen suurin osa niistä oli suunnattu lapsille ja nuorille ja näiden vanhemmille. Miten puuttua nettikiusaamiseen. Miten lapset ja nuoret saattavat toimia ajattelemattomasti. Harvemmissa lähteissä todellakin puhuttiin aikuisten ihmisten somekäyttäytymisestä. Kirjoittamaton ajatus kaikkien näiden tekstien takana tuntui olevan, että aikuiset ihmiset osaavat käyttäytyä netissä ja tietävät, missä kulkee raja. 

Yksi teksti tuntui tiivistävän sen, mitä olin hakemassa. (Lähde: https://www.mysafety.fi/ajankohtaista/miten-kayttaydyt-verkossa)

Käyttäytyminen netissä on meidän jokaisen omissa käsissä. Hyvät käytöstavat lähtevät meistä itsestämme, niin kasvokkain juteltaessa kuin digitaalisessa maailmassa. Verkossa voi tuntua hetkellisesti hyvältä idealta kirjoittaa ”mitä sylki suuhun tuo”, mutta pienen harkinnan jälkeen voi helposti huomata, että viesti on liian kärkäs tai saattaa loukata jonkun toisen henkilön tunteita turhaan. 

Netissä asiointi on parhaimmillaan vaivatonta; ei tarvitse liikkua kotisohvalta, odottaa jonoissa tai murehtia liikenneruuhkista – kaikki hoituu kätevästi laitteen turvin kotoa käsin. Toisaalta taas netin kasvottomuus on tuonut myös negatiivisia piirteitä ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Normaalit käytöstavat voivat unohtua kommenttia kirjoittaessa ja verkkokeskustelussa. Ilkeimmillään kommentointi ja viestittely verkossa ovat sellaista, jota ei ikinä voisi kuvitella sanoa toiselle kasvokkain.

Jo ennen tätä viime kuukausien somemyrskyä olin löytänyt tämän Juha Kareksen kirjoittaman postauksen Miksi koiramaailmassa sallitaan kiusaamista? Vaikka tuo teksti kimpoaa menestyksestä koiramaailmassa, on siinä sanomaa, joka niin sopii tuntemuksiini.

Pahan puhuminen, juoruaminen, valheiden levittely, vastakkainasettelu ja kiusaaminen ei tulisi kuulua aikuisten ihmisten käytökseen. Uskon, että meistä monet voisivat katsoa peiliin ja miettiä omia toimintatapojaan allekirjoittanut mukaan lukien.  Hyvä käytös ja asiallinen harrastaminen lähtee omasta itsestä. Pidä huoli omista koirista ja harrastamisesta, älä keskity muiden tekemisiin. Pyri olemaan kannustava ja rakentava. Ole ainakin ystävällinen ja muista hyvät käytöstavat, sekään ei aina ole itsestäänselvää koiramaailmassa. 

Vaikeistakin asioista pitää pystyä puhumaan, mutta keskustelu tuntuu karkaavan väärille raiteille tosi helposti. Me ihmiset suhtaudumme asioihin hyvin erilaisesti. Toiset meistä ovat herkempiä kuin toiset. Toisilla on niin vahva pinnoite, ettei siitä mikään pääse läpi. Toiset meistä eivät välitä tuon taivaallista, vaikka keskustelu kävisi kuinka kiivaana. Toiset meistä ahdistuvat lukiessaan kirjoituksia ja ajatuksen vaihtoa. Puhumattakaan niistä, jotka ovat myrskyn silmässä. Miltä heistä tuntuukaan?

Kuka on sitten se oikea henkilö sanomaan, mikä on kohtuullista ja asiallista kirjoittamista? Kuka pystyy sanomaan, kenen mielipide on oikea? Ei sellaista henkilöä olekaan, jonka mielipide tässäkään asiassa kaikkia miellyttäisi. Toisten mielestä asiallinen muistuttaminen hyvistä tavoista tulkitaan yritykseksi tukkia suu tai hyssyttelyksi. Toisten mielestä keskusteluun ei puututa ja sallitaan kiusaaminen. 

Omassa roolissa yhdistyksen sihteerinä sitä jotenkin voimattomana seuraa vierestä tapahtumia. Kun tietää, että jotain pitäisi tehdä, mutta kun toisaalta on huomannut, että tekee niin tai näin, niin lopputulos on entistä hullumpi. On hauskuus kaukana tästä harrastuksesta juuri näinä päivinä. 

Voi kun ihmiset oppisivat käyttäytymään kuin tämä meidän karjakoirakaksikko. Enimmäkseen yhteiselo on sopuisaa, vaikka joskus ollaankin eri mieltä. Harvoin siihen yhteiseloon on ulkopuolisen syytä puuttua, kun oppivat kunnioittamaan toisiaan ja tietävät, missä kulkee raja, jota ei kannata ylittää.