Siirry pääsisältöön

Tiukka tuomari

Tänään koin jonkun herätyksen tässä koiranäyttelyasiassa. Olipa taas yksi näyttely, jossa tuomari oli antanut vain kahdelle heelerille ERIn. Sakkon velikin sai "vain" H:n. Joku toinen koiransa kanssa siellä mukana ollut totesi Facebookissa "tiukka tuomari".

Olen itsekin oikeastaan huomaamattani hokenut tuota "tiukka tuomari" hokemaa, jos näyttelyssä on jaettu niukasti ERIä ja SAta.

Jäinpä tänään sittenkin miettimään, millä oikeudella minä tuomitsen tuomarin tiukaksi, jos hän vain tekee tehtävänsä ja arvioi koiria rotumääritelmään perustuen. Minähän olen vain "maallikko" ja vasta vähän aikaa rodun parissa pyörinyt. Koira, joka minun silmiini on kaunis, ei välttämättä ole rotumääritelmän mukainen.

Pitipä sitten ihan lähteä selvittämään, mitä otuksia nämä ulkomuototuomarit oikein ovat. Google laulamaan ja tuloksia läpikäymään.

Yksi pettymys oli, että minä en voi ryhtyä ulkomuototuomariksi, vaikka kuinka haluaisin. Olen yli-ikäinen aloittamaan sen uran. Lainaus Kennelliiton  Ulkomuototuomareiden koulutus- ja pätevöimisohjeesta:

1. Ulkomuototuomarin yleiset vaatimukset

Ulkomuototuomarin tulee olla hyvämaineinen henkilö, jota ei ole rangaistu eläinsuojelurikkomuksesta. Hänen tulee olla koirien arvostelemiseen kaikilta ominaisuuksiltaan soveltuva, laajan kynologisen kokemuksen omaava henkilö, jolla on tarpeelliset tiedot ja taidot.

Ulkomuototuomarin tulee
• olla käyttäytymisensä ja arvostelukykynsä puolesta tähän tehtävään sopiva henkilö
• olla fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan tuomaritehtävään kykenevä
• olla Kennelliiton jäsen ja osoittaa jatkuvaa kiinnostusta kynologiseen toimintaan.

2. Ulkomuototuomarikoulutukseen valmistautuminen
Valmistavaan koulutukseen hakeutuvan tulee olla Kennelliiton ja sen rotujärjestön jäsen, jonka alaisen rodun tuomariksi hän on hakeutumassa.
Lisäksi ulkomuototuomariksi hakevan tulee
• omata luontaisia taipumuksia tähän tehtävään
• olla iältään peruskurssille pyrkiessään vähintään 25 vuotta, mutta ei täyttänyt 50 vuotta
hakuajan päättyessä
• olla koiranomistaja ja mikäli mahdollista, koirankasvattaja
• olla toiminut vähintään 10 vuoden ajan aktiivisesti harrastamansa rodun hyväksi ja
osoittanut hallitsevansa riittävät perustiedot
• olla ollut yhtäjaksoisesti oman rotuyhdistyksensä jäsenenä vähintään 10 vuotta
• olla pätevöity kehätoimitsija ja toiminut vähintään 5 kertaa pätevöitynä kehätoimitsijana
• täyttää kotimaisten rotujen osalta ao. rotujärjestön asettamat lisävaatimukset.

Ulkomuototuomariksi aikovan henkilön tulee täyttää sekä kohdassa 1 että kohdassa 2 esitetyt vaatimukset eikä hänellä saa olla kenneltoimintaan liittyviä kurinpidollisia voimassa olevia rangaistuksia. Lisäksi ulkomuototuomariksi hakevalla tulee olla vakituinen asuinpaikka Suomessa.

Olen siis aivan liian myöhään herännyt tähän koiranäyttelymaailmaan ja joudun lopun elämääni tyytymään toisten arvioihin enkä pääse koskaan itse toisia arvostelemaan. Mikäli on oikeastaan helpotus. Enhän minä viihtynyt esimiestehtävissäkään ja vaikka syy ei ollutkaan se, etten halunnut olla henkilö, jota yleisesti ottaen haukutaan joka käänteessä, niin enpä kyllä todellakaan halua olla henkilö, jota Facebookin Koiranäyttelyt ryhmässä oikein porukalla tuomitaan. Joku muu koiraharrastus on siis kohtaloni. Ei tule minusta Ulkomuototuomaria!

Ehkä yllätyksenä tuli eteeni Kennelliiton sivuilta ulkomuototuomarin "rooli" koirien jalostuksessa: Koiranäyttelyissä ulkomuototuomarin tehtävä on huolehtia siitä, että rodun ulkomuoto pysyy samana eikä tyyppi muutu liikaa. Ja tärkeä työväline tuomareille on tietenkin rotumääritelmä. Vaan kasvattajathan sen valinnan tekevät ja vaikka olen erityisen ylpeä heelereiden kasvattajista, niin kun Koiranettiä selaa, näkee useissa roduissa jalostukseen käytettävän koiria, jotka eivät ole ulkomuototuomareilta kehuja saaneet. Melko heppoinen rooli siis, mutta varmasti parhaansa tekevät.

Heelereiden rotumääritelmää minäkin olen useasti lukenut ja periaatteessa tiedän kaiken, mitä siellä sanotaan ja luulen sisäistäneeni suurimman osan.  Mutta muistanko minä näitä faktoja, kun katselen kehän laidalta toisten koiria. En todellakaan. Ehkä pystyn lausumaan, että "tuon takajalat eivät ole riittävästi kulmautuneet". Ja sitten huomaankin katsovani omaa koiraani jonkun toisen esittämän. Sakko! 😘

Kuvakulma ratkaisee
Kuva:Pia Markkanen

Seuraavan kerran kun mieleni tekee sanoa "tiukka tuomari", muistelenpa hetken mitä kaikkea ulkomuototuomariksi pääseminen vaatii. Arvostelulajihan koiranäyttelyt ovat mutta muistetaanpa kuitenkin, että Ulkomuototuomari on Kennelliiton luottamushenkilö. Ulkomuototuomari arvostelee koiria rotumääritelmän mukaan, puolueettomasti ja ammattitaitoisesti.


Kommentit