Siirry pääsisältöön

MH-luonnekuvaus suoritettu

Tänään vietettiin todella lämmin hetki Mäntsälässä MH-luonnekuvauksessa. Selvästi lämmin sää vei voimia sekä koiralta että minulta ja luulenkin, että toisenlaisella kelillä tuloskin voisi olla toisenlainen. Itse olin ihan raato päästyäni kotiin. Tunti meni sängyn pohjalla märkä pyyhe otsalla.

Kokemuksena mielenkiintoinen. Etukäteen jännitin, miten saan Sakkon aina takaisin haltuun, mutta ensimmäistä irtipäästöä lukuunottamatta sujui yllättävän helposti. Ehkä meidän kahden kontakti alkaa ihan oikeasti löytyä kohdilleen.

Yllätyksiä kuvauksen aikana tuli joitakin.

Osio 4, jossa mitataan koiran kykyä rauhoittua, sujui paljon odotettua paremmin. Yleensähän Sakko on hyvin malttamaton ja kyllästyy todella nopeasti. Pientä ääntelyä ja liikkumista mutta ei mitään sen pahempaa.

Osio 8 Aaveet yllätti myös, varsinkin kun osiossa 6 Yllätys reaktio oli todella voimakas. Mutta aaveista ei tehty numeroa. Pitäisikö tästä päätellä, että kadulla ei kannata meidän kimppuun yllättäen hyökätä, koska Sakko puolustaa, mutta kummitukset ovat tervetulleita koska vaan?

Isäntä videoi kaikki osiot ja minä kokosin niistä videon. Taas sitä videon nähtyään ihmettelee, mitenkä sitä tuon näköisenä lähtee ihmisten ilmoille, mutta minkäs sitä itselleen voi. Vähän pitkähän tuo on katsella (n 22 min) mutta ehkä siitä jolle kulle iloa on. Itsekin varmaan palaan katsomaan ennen kuin tulee Rapsun vuoro käydä luonnekuvauksessa.







Sakkon tulokset

Tein myös taulukon, jossa ensinnäkin kaikki osiot ja arviot selitettynä, sitten vihreällä värillä korostettuna ne arviot, jotka tällä hetkellä vastaavat heelereiden JTO:n ihanneprofiilia ja viimeisenä vielä Sakkon oma setti. Melko vihreä heeleri meillä asustaa. Toivottavasti osasin tuon ihanneprofiilin oikein tulkita.


1234


Sakkon tulos
1a. KONTAKTI Tervehtiminen
Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra
Välttää kontaktia, väistää
Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
Mielistelevä kontaktinotossa, hyppii, vinkuu, haukkuu, jne. 

Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI Yhteistyö
Ei lähden vieraan ihmisen mukaan Ei kokeilla
Lähtee mukaan haluttomasti
Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut TO:sta 

Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI Käsittely
Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra
Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
Hyväksyy käsittelyn
Hyväksyy ja ottaa kontaktia
Hyväksyy ja vastaa liioitellulla kontaktilla 

Hyväksyy käsittelyn
2a. LEIKKI 1 Leikkihalu
Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee
Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen 

Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee
2b. LEIKKI 1 Tarttuminen
Ei tartu esineeseen
Ei tartu, nuuskii esinettä
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
Tarttuu heti koko suulla
Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista 

Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c. LEIKKI 1
Puruote ja taisteluhalu
Ei tartu esineeseen
Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan
Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/ Korjailee otetta
Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa
Tarttuu heti koko suulla, vetää tempoo, ravistaa - kunnes TO irrottaa 

Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa
3a. TAKAA-AJO 1. kerta
Ei aloita
Aloittaa, mutta keskeyttää
Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille

Ei aloita
3b. TARTTUMINEN 1. kerta
Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
Ei tartu, nuuskii saalista
Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia

Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
3a. TAKAA-AJO 2. kerta
Ei aloita
Aloittaa, mutta keskeyttää
Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille

Ei aloita
3b. TARTTUMINEN 2. kerta
Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
Ei tartu, nuuskii saalista
Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia

Ei kiinnostu saaliista/ Ei juokse perään
4. AKTIVITEETTITASO
Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen
Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana / Rauhaton koko ajan 

Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus
Ei kiinnostu avustajasta
Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä
Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä 

Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggressio
Ei osoita uhkauseleitä
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. osassa
Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. tai toisessa osassa
Osoittaa useampia uhkaus- eleitä osion ensim. osassa
Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensim. ja toisessa osassa. 

Ei osoita uhkauseleitä
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus
Ei saavu avustajan luo
Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo
Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo
Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua 

Ei saavu avustajan luo
5d. ETÄLEIKKI Leikkihalu
Ei osoita kiinnostusta
Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
Leikkii - voi tarttua varovasti, mutta ei vedä
Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen
Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota 

Ei osoita kiinnostusta
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö
Ei osoita kiinnostusta
Kiinnostuu, mutta keskeyttää
On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta
Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään 

Ei osoita kiinnostusta
6a. YLLÄTYS Pelko
Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
Kyykistyy ja pysähtyy
Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
Pakenee enintään 5 metriä
Pakenee enemmän kuin 5 metriä 

Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio
Ei osoita uhkauseleitä
Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
Osoittaa useita uhkauseleitä
Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä
Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä, voi purra 

Osoittaa useita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS Uteliaisuus
Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan/Ei mene ajoissa
Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä
Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua 

Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla 

Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus
Ei osoita kiinnostusta haalariin
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla
Puree haalaria tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee
Puree haalaria tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla 

Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko
Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
Kyykistyy ja pysähtyy
Väistää kääntämättä pois katsettaan
Pakenee enintään 5 metriä
Pakenee enemmän kuin 5 metriä 

Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus
Ei mene katsomaan
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
Menee räminälaitteen luo ilman apua 

Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä
7c. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaisia liikkumis- nopeuden vaihteluita tai väistämistä
Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohitus- kerran jälkeen
Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla
Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla 

Ei minkäänlaisia liikkumis- nopeuden vaihteluita tai väistämistä
7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus
Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohitus- kerralla
Puree laitetta tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee
Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. Kahdella ohituskerralla 

Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a. AAVEET Puolustus/aggressio
Ei osoita uhkauseleitä
Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
Osoittaa useita uhkauseleitä
Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä
Osoittaa uhkauseleitä ja useampia hyökkäyksiä 

Ei osoita uhkauseleitä
8b. AAVEET Tarkkaavaisuus
Yksittäisiä vilkaisuja, ja sen jälkeen ei kiinnostusta/Ei kiinnostu lainkaan
Katselee aaveita silloin tällöin
Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan 

Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c. AAVEET Pelko
On ohjaajan edessä tai sivulla
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / Pakenee

On ohjaajan edessä tai sivulla
8d. AAVEET Uteliaisuus
Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa
Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin
Menee katsomaan ilman apua 

Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen
Torjuu kontaktia/ 
Ei mene ajoissa
Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen
Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin
Ottaa itse kontaktia avustajaan
Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu 

Ottaa itse kontaktia avustajaan
9a. LEIKKI 2 Leikkihalu
Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee
Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen 

Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
9b. LEIKKI 2 Tarttuminen
Ei tartu esineeseen
Ei tartu, nuuskii esinettä
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
Tarttuu heti koko suulla
Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista 

Ei tartu, nuuskii esinettä
10 AMPUMINEN
Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön
Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön
Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms., mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen
Keskeyttää leikin/passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms. kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen
Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta / Ohjaaja luopuu ampumisesta

Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön

PS. Vielä väänsin tämmöisen hämähäkkikaavion, jossa näkyy ihanneprofiilin ylä- ja alarajat ja Sakkon tulokset eri tavalla ryhmiteltynä. (lisätty 13.7.)




Kommentit

Lähetä kommentti