Taidanpa jatkaa pohdintaa koiranäyttelyihin liittyen. Alun perin kun Sakko tuli taloon, sanoin, että voin ne pari näyttelyä käydä, jotta saadaan kasvattajalle muutamalta ulkomuototuomarilta sanallinen arvio. Nyt on käyty 11 näyttelyssä, joten eiköhän tuo taannoin luvattu "muutama" ole jo täyttynyt.
Mutta mitä vielä: jo olen taas ilmoittautunut Sakkon kanssa kahteen eri näyttelyyn ja edessäni on useampana iltana ollut Kennelliiton Tapahtumakalenteri haulla Koiranäyttelyt rodulle FCI 1 Lancashirenkarjakoira. Niiden iltojen aikana on tullut tehtyä pohdintoja, mihin näyttelyyn vielä menisi. Suunnitelmia on jo pitkälle - katsokaa vaan tuolta Sakkon näyttelytulokset sivulta.
Tänään, kun kävin Sakkon kanssa 2v silmätarkissa (terveet silmät - yes), kysyi eläinlääkäri, että onko koiralla jalostussuunnitelmia. Johon minä "saattaa olla, ainakin on tullut näyttelyissä käytyä". Ihanko oikeasti, tuumin hetkeä myöhemmin ihan hiljaa oman pään sisällä. Eiköhän Sakko ole jo saanut riittävästi sanallisia arvioita ja hyviä tuloksia - katsokaa Sakkon näyttelytulokset sivulta. Ollaanko nyt hakemassa vain emännän iloksi sitä Suomen Muotovalio titteliä? Yksi SERT tulos on, kahta vielä haetaan. Vai haetaanko?
Toisinaan ihmiset kovin arvostelevat koiranäyttelyissä kävijöitä. Sanovat, etteivät koirat nauti niistä. Sitten on niitä, jotka henkeen ja vereen puolustavat koiranäyttelyitä ja sanovat koirien nauttivan niissä käynneistä. Kyllä - olen minäkin nähnyt koiria, jotka silmin nähden nauttivat päästessään kehään esiintymään. Mutta Sakko ei valitettavasti ole yksi niistä.
Sakkolla ei ole kärsivällisyyttä odottaa - koko ajan pitäisi tapahtua jotain. Toiset koiratkin tuppaavat joskus ärsyttämään. Ja ihmiset - niitä on niin paljon, ja kaikkia pitäisi päästä suukottamaan. Paremmin sujuu, jos joku toinen esittää. Kiitos vain kasvattajalle ja emän omistajalle, kun olette Sakkoa esittäneet.
Onko niin, että minä käytökselläni hermostutan Sakkon? Onko jotain, mitä voisin tehdä toisin, jotta näyttelyistä tulisi Sakkollekin mieluisia? Miten ihmeessä saisin koiranäyttelyistä meille molemmille kivan kokemuksen ja nautinnollisen reissun?
Ja sitten on vielä Rapsu. Omassa mielessäni olen jo päätellyt, että Rapsusta ei tule jalostuskoiraa. Jos pojat eivät tule toimeen keskenään, se on Rapsu, jolta pallit lähtee. Mutta näyttelyissä ajattelin käydä niin kauan kuin se on mahdollista. Miten nyt sitten "valmentaisin" sekä itseni että Rapsun paremmin, että näyttelyistä tulisi kivoja kokemuksia meille molemmille?
Suora lainaus Kennelliiton sivuilta:
Tätäpä pitää nyt taas hetki pohtia. Ehkä se onkin se mun perimmäinen ongelma: asioita pitää pohtia niin mahdottomasti.
Mutta mitä vielä: jo olen taas ilmoittautunut Sakkon kanssa kahteen eri näyttelyyn ja edessäni on useampana iltana ollut Kennelliiton Tapahtumakalenteri haulla Koiranäyttelyt rodulle FCI 1 Lancashirenkarjakoira. Niiden iltojen aikana on tullut tehtyä pohdintoja, mihin näyttelyyn vielä menisi. Suunnitelmia on jo pitkälle - katsokaa vaan tuolta Sakkon näyttelytulokset sivulta.
Tänään, kun kävin Sakkon kanssa 2v silmätarkissa (terveet silmät - yes), kysyi eläinlääkäri, että onko koiralla jalostussuunnitelmia. Johon minä "saattaa olla, ainakin on tullut näyttelyissä käytyä". Ihanko oikeasti, tuumin hetkeä myöhemmin ihan hiljaa oman pään sisällä. Eiköhän Sakko ole jo saanut riittävästi sanallisia arvioita ja hyviä tuloksia - katsokaa Sakkon näyttelytulokset sivulta. Ollaanko nyt hakemassa vain emännän iloksi sitä Suomen Muotovalio titteliä? Yksi SERT tulos on, kahta vielä haetaan. Vai haetaanko?
Toisinaan ihmiset kovin arvostelevat koiranäyttelyissä kävijöitä. Sanovat, etteivät koirat nauti niistä. Sitten on niitä, jotka henkeen ja vereen puolustavat koiranäyttelyitä ja sanovat koirien nauttivan niissä käynneistä. Kyllä - olen minäkin nähnyt koiria, jotka silmin nähden nauttivat päästessään kehään esiintymään. Mutta Sakko ei valitettavasti ole yksi niistä.
Sakkolla ei ole kärsivällisyyttä odottaa - koko ajan pitäisi tapahtua jotain. Toiset koiratkin tuppaavat joskus ärsyttämään. Ja ihmiset - niitä on niin paljon, ja kaikkia pitäisi päästä suukottamaan. Paremmin sujuu, jos joku toinen esittää. Kiitos vain kasvattajalle ja emän omistajalle, kun olette Sakkoa esittäneet.
Onko niin, että minä käytökselläni hermostutan Sakkon? Onko jotain, mitä voisin tehdä toisin, jotta näyttelyistä tulisi Sakkollekin mieluisia? Miten ihmeessä saisin koiranäyttelyistä meille molemmille kivan kokemuksen ja nautinnollisen reissun?
Ja sitten on vielä Rapsu. Omassa mielessäni olen jo päätellyt, että Rapsusta ei tule jalostuskoiraa. Jos pojat eivät tule toimeen keskenään, se on Rapsu, jolta pallit lähtee. Mutta näyttelyissä ajattelin käydä niin kauan kuin se on mahdollista. Miten nyt sitten "valmentaisin" sekä itseni että Rapsun paremmin, että näyttelyistä tulisi kivoja kokemuksia meille molemmille?
 |
| Rapsulla ensimmäistä kertaa näyttelypanta kaulassa |
Suora lainaus Kennelliiton sivuilta:
Koirat nauttivat yhdessäolosta omistajiensa kanssa ja kaipaavat yhteistä tekemistä ja aktivointia. Tärkeintä on, että molemmilla on hauskaa ja nautitte yhteisestä ajasta.
Tätäpä pitää nyt taas hetki pohtia. Ehkä se onkin se mun perimmäinen ongelma: asioita pitää pohtia niin mahdottomasti.
Kommentit
Lähetä kommentti