😍 Koirat tuntuvat suorastaan rakastavan metsässä lenkkeilyä. Näin syksyllä sieniaikaan mahdollisuuksia onkin useammin. Isäntä jaksaa käydä sienestämässä ja kuljettaa erityisesti Sakkoa mukanaan. Siitäkin huolimatta, ettei ole saatu aikaiseksi panostaa Sakkon kouluttamiseen sienikoiraksi. Laiskuudesta meitä voi monessa asiassa syyttää. Aina vain suunnitellaan, että nyt jatketaan ja jätetään toisinaan sieniä peratessa yksi tai kaksi harjoittelumateriaaliksi. Ja pöh. Ensi vuoteen jää sienikoiraksi opettaminen. Toisaalta sitä voisi ajatella positiivisesti, että pystyy sitten kouluttamaan molemmat samaan aikaan.
Metsässä on kaikkea, jonka oletan olevan koiran näkökulmasta kivaa. Kaatuneita puunrunkoja - niitä riittää - joiden päällä on kiva kiipeillä. Kiviä, joiden päälle kiivetä tarkkailemaan ympäristöä. Kantoja, joiden päällä istua näyttäen metsän valtiaalta. Meidän mökkimaastossa on paljon harjanteita ja notkoja, joten riittää rinteitä juosta ylös ja alas.
Valitettavasti Sakkolla on taipumusta lähteä hajujen perään, siksi hän on pitkässä liinassa. Tosin opin juuri tuolla "Ei toivotun käytöksen ratkaiseminen" -luennolla, että liina olisi turvallisempi kiinnittää valjaisiin. Kyllä meillä mökillä on Sakkolle valjaat, mutta kun muuten ovat kaulapannassa möksällä, niin tuppaa unohtumaan lenkille lähdettäessä pannan vaihtaminen valjaisiin. Tässä pitää petrata.
Rapsu, meidän ruokarohmu, on kova syömään marjoja. On niin hauskan näköistä, kun suu käy ja marjat häviää parempiin suihin. Joskus on varvut niin korkeita, ettei koiraa tahdo näkyä, mutta onneksi löytyy näitä matalampiakin, niin saa koirankin kuvaan. Toistaiseksi ovat kelvanneet niin mustikat kuin puolukatkin, ja kotipihallahan kävi karviaisiakin ja herukoitan syömässä suoraan pensaasta.
Mehän ollaan täällä möksällä aina kun voidaan. Mökki ei virallisesti ole talviasuttava ja vähän ekstremeä täällä oleilu välillä talviaikaan on. Puhumattakaan kustannuksista, joita syntyy mökin lämpimänä pitämisestä talviaikaan. Mutta vaikka itse olen viime aikoina vähemmän tehnyt noita metsälenkkejä, niin ei täällä olemista voita mikään. Koirat ihan selvästi viihtyvät täällä keskelle ei-mitään paremmin kuin kaupungissa.
Itsellekin on rentouttavaa, kun ei ole hälyä, ei valosaastetta eikä autoja, ja kun se mahdollisuus mennä metsään on kuitenkin aina olemassa. Ja se, ettei mukavuuksia sähköä lukuunottamatta ole, on yllättäen rentouttavaa sekin. Puusaunaa ei voita mikään. Mieli palaa lapsuuteen, kun saunan jälkeen peseytyy padassa lämmitellä vedellä ja sekoittaa pesuveden vatiin. Tosin tänä kesänä vävykokelas toi mökkituliaisena meille ladattavan mökkisuihkun, mutten kutsuisi sitä ylellisyydeksi, kun pesuvesi kuitenkin itse sekoitetaan ämpäriin.
Meillä myös koirat saunovat. Sakko on ennen ollut joka kerta meidän seurana, mutta Rapsun tultua meni pitkään, ettei käynyt ollenkaan meidän kanssa. Nykyäänkään ei tule joka kerta ja jos tuleekin, on vain kerran eikä palaa jäähyltä takaisin. Toisin kuin Rapsu, joka tulee joka kerta - tulee vaikka kuinka yritettäisiin estellä. Rapsu on niin vikkelä kaveri, että meillä on edessä vielä iso rupeama rauhoittumisen harjoittelemisessa. Eikä Rapsu yleensä tyydy yhteen kertaan. Jäähyltäkin tulee takaisin saunaan.
Eilen toin Suomen Lancashire yhdistyksen Jalostuspäiviltä lainaan meille näyttelypöydän. Tarkoituksena on harjoitella erityisesti Rapsun kanssa pöydällä oloa ja kopelointia. Ne, jotka sanoo, että Rapsun kanssa on helppo harjoitella, kun on niin helposti ruualla motivoitavissa, voinevat sitten kertoa minulle, että miten helkkarilla saan tuon pennun pysymään aloillaan siinä pöydällä, kun on koko aika nenä kenossa tulossa ruuan hajua kohti. Oma ratkaisuni on lisätä ensin tuota rauhoittumisen harjoittelua ja vasta sitten siirtyä todelliseen pöytäharjoitteluun. Pöytä jää nyt möksälle, joten jokapäiväistä harjoittelua ei ole tiedossa. Ja vaikka koiranäyttelyistä ei koskaan tulisi Rapsulle harrastusta, ei liene vahingoksi harjoitella - varmuuden vuoksi.
 |
| Puunrungoilla kiipely on kivaa |
Valitettavasti Sakkolla on taipumusta lähteä hajujen perään, siksi hän on pitkässä liinassa. Tosin opin juuri tuolla "Ei toivotun käytöksen ratkaiseminen" -luennolla, että liina olisi turvallisempi kiinnittää valjaisiin. Kyllä meillä mökillä on Sakkolle valjaat, mutta kun muuten ovat kaulapannassa möksällä, niin tuppaa unohtumaan lenkille lähdettäessä pannan vaihtaminen valjaisiin. Tässä pitää petrata.
Rapsu, meidän ruokarohmu, on kova syömään marjoja. On niin hauskan näköistä, kun suu käy ja marjat häviää parempiin suihin. Joskus on varvut niin korkeita, ettei koiraa tahdo näkyä, mutta onneksi löytyy näitä matalampiakin, niin saa koirankin kuvaan. Toistaiseksi ovat kelvanneet niin mustikat kuin puolukatkin, ja kotipihallahan kävi karviaisiakin ja herukoitan syömässä suoraan pensaasta.
 |
| Marjarohmu |
Itsellekin on rentouttavaa, kun ei ole hälyä, ei valosaastetta eikä autoja, ja kun se mahdollisuus mennä metsään on kuitenkin aina olemassa. Ja se, ettei mukavuuksia sähköä lukuunottamatta ole, on yllättäen rentouttavaa sekin. Puusaunaa ei voita mikään. Mieli palaa lapsuuteen, kun saunan jälkeen peseytyy padassa lämmitellä vedellä ja sekoittaa pesuveden vatiin. Tosin tänä kesänä vävykokelas toi mökkituliaisena meille ladattavan mökkisuihkun, mutten kutsuisi sitä ylellisyydeksi, kun pesuvesi kuitenkin itse sekoitetaan ämpäriin.
Meillä myös koirat saunovat. Sakko on ennen ollut joka kerta meidän seurana, mutta Rapsun tultua meni pitkään, ettei käynyt ollenkaan meidän kanssa. Nykyäänkään ei tule joka kerta ja jos tuleekin, on vain kerran eikä palaa jäähyltä takaisin. Toisin kuin Rapsu, joka tulee joka kerta - tulee vaikka kuinka yritettäisiin estellä. Rapsu on niin vikkelä kaveri, että meillä on edessä vielä iso rupeama rauhoittumisen harjoittelemisessa. Eikä Rapsu yleensä tyydy yhteen kertaan. Jäähyltäkin tulee takaisin saunaan.
Eilen toin Suomen Lancashire yhdistyksen Jalostuspäiviltä lainaan meille näyttelypöydän. Tarkoituksena on harjoitella erityisesti Rapsun kanssa pöydällä oloa ja kopelointia. Ne, jotka sanoo, että Rapsun kanssa on helppo harjoitella, kun on niin helposti ruualla motivoitavissa, voinevat sitten kertoa minulle, että miten helkkarilla saan tuon pennun pysymään aloillaan siinä pöydällä, kun on koko aika nenä kenossa tulossa ruuan hajua kohti. Oma ratkaisuni on lisätä ensin tuota rauhoittumisen harjoittelua ja vasta sitten siirtyä todelliseen pöytäharjoitteluun. Pöytä jää nyt möksälle, joten jokapäiväistä harjoittelua ei ole tiedossa. Ja vaikka koiranäyttelyistä ei koskaan tulisi Rapsulle harrastusta, ei liene vahingoksi harjoitella - varmuuden vuoksi.
Kommentit
Lähetä kommentti