Sakkon kuulumisia

Tänään mietin, miten mielenkiintoista matkaa on tuon Sakko the Gentlemanin kanssa tehty. Pentuaikana oltiin välillä ihan epätoivoisia nuoren koiran omapäisyyden kanssa. Rauhoittuminen alkoi siinä reilun puolentoista vuoden iässä ja tasaisemmaksi muuttuu aina vaan. 

Katsoin, kun Isäntä lähti koirien kanssa lenkille. Sakko seisoi rauhallisesti ja antoi pukea lenkkivarusteet. Seisoi edelleen rauhallisesti, kun Isäntä houkutteli riiviöheeleriä rauhoittumaan, jotta saisi puettua lenkkivarusteet. Ihan kuin olisin nähnyt ajatuskuplan "kasvaakohan tuo riiviö koskaan aikuiseksi" Sakkon pään päällä, kun seisoi tyynen rauhallisena siinä vieressä. Sama on takaisin tultaessa. Odottaa rauhassa, että lenkkivarusteet riisutaan ja menee itse selälleen, että on helpompi pyyhkiä mahan alusta, joka muuten jostain syystä likaantuu Sakkolla paljon enemmän kuin riiviöheelerillä.

Sakko sietää paljon tuolta riiviöheeleriltä, mutta osaa kyllä sanoa, kun riiviöheeleri ylittää sietokyvyn rajan. Harvoin noiden kahden väleihin pitää puuttua. Aika kovaäänisesti toisinaan "keskustelevat", mutta leikin yltyessä Sakko yleensä väistää. Mutta osaa toki näyttää riiviöheelerille kaapin paikan, mikäli tämä ei ota kuuleviin korviinsa Sakkon rauhoittavia eleitä. Jokin aika sitten Sakko istui minun sylissä nojatuolissa ja kun riiviöheeleri oli aikansa käynyt härnäämässä välittämättä hampaiden näyttämisestä, rähähti oikein kunnolla. Kiinni ei käynyt eikä lähtenyt minun sylistä, mutta riiviöheeleri tietenkin säikähti ja haki Isännästä turvaa.

Sakko parka. On sillä kestämistä tuossa riiviöheelerissä. Toisinaan sulkeudun Sakkon kanssa hetkeksi työhuoneeseeni ja leikimme tuokion. Sakko ei niin kovin paljon leikkimisestä välitä, mutta pieni tuokio onnistuu hyvin. Sakko myös mielellään nukkuu päiväuniansa siellä minun tehdessä etätöitä. Riiviöheeleriä en juurikaan työhuoneeseen halua työpäivieni aikana, mutta Sakkon anna olla siellä, jos tämä vain niin haluaa. 

Eilen meillä kävi vieraita. Hekin tuumasivat, että Sakko on sellainen ihmisiä rakastava hurmuri. Jos vaan mahdollista, Sakko suukottaa vieraat ja tutut. Ei ole koskaan tarvinnut olla huolissaan, että Sakko suhtautuisi ihmisiin aggressiivisesti. Ylenpalttisesti jakaa rakkauttaa tuo otus. 

Huomaatko mut?
Kuva: Eija Sirén

Harrastuspuolella olemme jatkaneet noseworkin parissa. Sakko on edelleen vähän vauhdikas enkä ole vielä oikein onnistunut karsimaan tuota Sakkon tapaa rapsutella (hauska sana 😎) löytöaluetta. Ja joskus on pahana tapana myös hajulähteen syömisen yrittäminen. Mutta lajista Sakko pitää, se on varmaa. Tällä viikolla oli kahdet ohjatut treenit ja olin haljeta ylpeydestä, kun Sakko teki yli kuuden minuutin etsinnän alueella, jossa oli neljä hajua ilman, että olisi tullut turhautumishaukkumista. Koko ajan siis kohti parempaa suoritusta mennään. Jos vain jaksaisin harjoitella enemmän kotona, niin tiedä missä jo oltaisiin tuon koiruuden kanssa. Vielä ei olla valmiita kisaamaan, mutta lajin parissa varmasti jatketaan. Nykyään meidän harjoitukset pääsääntöisesti videoidaan. Eli jos vain jaksan, voisin tehdä pienen koosteen meidän etsinnöistä.

Minä en ole toviin koirien kanssa ulkoillut, mutta olen Isännältä ymmärtänyt, että lenkeillä esiintyy edelleen toisille koirille isottelua. Olen pitänyt sitä itsevarmuuden ja -luottamuksen merkkinä, mutta joku heeleristi kirjoitti facebookissa, ettei oman arvonsa tuntevan uroksen tarvitse kenellekään isotella. Se pisti miettimään, että onko Sakko sittenkin ennemmin arka kuin itsevarma. Sakkolla on muutamia mielenkiintoisia "pelkoja". Horroksesta heränneet kärpäset mökillä saavat Sakkon pakenemaan sohvan alle. Uudet koneet, kuten uusi imuri, pitää lähestyä varoen. Mutta sitten taas toisaalta käynnissä olevan ruohonleikkurin kimppuun käydään surutta. 

Sakko täyttää kesällä jo neljä vuotta. Ihan uskomatonta, miten nopeasti aika tuon rakkauspakkauksen kanssa on sujunut. Toivottavasti vuosia on vielä runsaasti jäljellä. Mielenkiinnolla odotan mitä mahtaa olla tulossa.