Terveys ahdistaa

Rapsun kanssa on nyt käyty Koirataidossa  kahteen kertaan. Kouluttajan suosituksesta käytimme Rapsun röntgenkuvissa. Halusimme näin pois sulkea kivun. Tai siis sen, ettei Rapsun loputon energinen olo johtuisi jatkuvasta kiputilasta, jota koira-parka peittäisi tuolla duracel-käyttäytymisellään. 

Rahaa paloi ja mielipahaa saatiin roppakaupalla. 

Lonkista saatiin yllättäen C/D lausunto, vaikka eläinlääkärin mielestä niissä ei ole mitään isompaa vikaa, mutta sanoi, että saattaa niistä muutakin tulla. Kysyin, näkyykö siellä kulumaa, ja sanoi, ettei näe merkkejä sellaisesta. Lopullinen lausunto oli niin paljon enemmän kuin hänen varsin positiivinen näkemys lonkkien tilasta. Pieni pettymys ja epäluottamus on eläinlääkäriä kohtaan, mutta uskotaan nyt sitten edes siihen, ettei kulumia ja sitä kautta särkyjä ole. 

Selän virallinen lausunto sentään vastasi eläinlääkärin käsitystä aika tarkasti. "Nikamien epämuotoisuus. Muutosten lukumäärä 1. Välimuotoinen nikama 1 (T13). Viimeisessä rintanikamassa vaillinaisesti kehittyneet kylkiluut. Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana."

Kyynärkuvien lausuntoja osasin odottaa vähemmän priimana. Erityisesti Rapsun oikea etujalka on käyristynyt suorastaa pahan näköisesti. Ranteista ei osannut sanoa kuvaava eläinlääkäri mitään erityistä ja virallinen lausuntohan koskee vain kyynäriä. "Inkongruenssin aste (INC) Vasen:0 - Oikea:1. Vasen rajatapaus."

Näitä märehtiessä tuli miettineeksi, että onneksi on ollut näitä käytösongelmia, niin olen automaattisesti sulkenut pois jalostuskäytöstä omassa mielessäni ja kyselijille sanonut, ettei ole käytettävissä. Onhan tuo nätin näköinen ja normaalioloissa aivan ihana otus. Paitsi sitten kun tulee näitä ongelmatilanteita. Mutta tuollaisilla lausunnoilla ei sieluni sietäisi tarjota koiraa jalostuskäyttöön niin kauan kun rodussa terveempiä yksilöitä on. Kyllä tässä maallikollakin alkaa huoli olla suuri tämän ihanan rodun tulevaisuudesta.  

Koirataidossa käynneillä sen on taas tajunnut, että suurin vika on siinä päässä talutinta, missä minä tai Isäntä roikutaan. Kun on oma mieli ollut melkolailla alamaissa viime kuukausina, niin sitä alkoi jo miettimään, että pitäisikö koirille yrittää löytää uusi koti, kun ei meistä taida tähän olla. Tovin märehdittyäni ajattelin, että nämä haasteet on vielä voitettavissa. Suuri etu on siinä, että Rapsu on koulutettavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin Sakko. 

Kovasti olemme nyt pistäneet paukkuja Rapsun rauhoittamiseen. Haukkuminen on saatu karsittua todella minimiin. Rapsu tarjoaa jo itsekin rauhoittumista entisen riehumisen sijaan. On oppinut, että leikkiä edeltää rauhoittuminen. Haukkumisen sijaan on tullut vitinä. Jos on tuonut lelun viereeni ja jos en huomaa, niin jonkin aikaa odotettuaan aloittaa vitinän. Rapsu on oppinut myös käskyn "hae". Toistaiseksi hakee sillä minkä tahansa lelun ja tarjoaa sitä leikittäväksi. 

Mutta vahinko pääsi taas käymään. Emme olleet vielä oivaltaneet, että mökkitontin vahtimiseen pitäisi puuttua tiukemmin. Viikko ennen joulua juttelin mökkinaapureiden kanssa mökkitiellä. Rapsu karkasi pihasta ja hyökkäsi miespuolisen naapurin lahkeisiin. Pyöri ympärillä ja haukkui, ja ainakin kolmesti kävi lahkeessa kiinni. Sitten poistui tyytyväisenä omalle pihalle. Ennen karkaamista oli haukkunut tontin rajalla ja kun osaa ovelana koirana avata meidän heppoiset portit, katastrofin ainekset olivat siinä. 

Sen jälkeen olemme panostaneet tontinvahtimisen rajoittamiseen. On ok ilmoittaa, että joku liikkuu mökkitiellä tai omalla mökkipihallaan, mutta emme anna haukkumisen enää jatkua. Ja palkitsemme, jos katsoo kulkijoita nätisti haukkumatta. Nyt on ollut pakko laiskuus unohtaa. Käytössä meillä on vesipullo, jolla aluksi ruiskittiin vettä koiran niskaan. Nykyään pelkkä pullon näyttäminen riittää. Aluksi suhtauduin tähän metodiin hyvin varauksellisesti, mutta kun se osoittautui erittäin toimivaksi ja nopeaksikin vielä, käytimme sitä Koirataidon kouluttajan suosituksesta.  

Eihän tietenkään tässä vielä kaikki, vaan joulupäivänä Rapsu sai eräänlaisen kohtauksen, jota epäilen CECS tyyppiseksi. Siinä koiraa rauhoitellessani tajusin, että samantapaisen kohtauksen Rapsu sai myös elokuussa. Tuolloinhan me lähdimme pikavauhtia ajamaan päivystävälle eläinlääkärille vain huomataksemme, että koira oli ok, kun pääsimme perille. En tuolloin osannut yhdistää koiran käyttäytymistä ja mahdollista kohtausta. Itselläni on ollut koira, joka sai muutaman kerran vuodessa epileptisen kohtauksen ja tämä ei ollut sitä. Siitä olen sentään iloinen.

Tuntuu, että murhetta on enemmän kuin riittävästi. Mutta olen onnistunut luomaan itselleni lisää ahdistusta olemalla avoin ja kirjoittamalla Facebookin keskusteluryhmään Rapsun terveys- ja käytösongelmista. Tyhmänä ajattelin, että toisetkin avautuvat ja saadaan näin arvokasta tietoa rodussamme esiintyvistä ongelmista. No, onhan niitä avautumisia ollut ja muutamia henkilöitä, jotka ovat yksityisviestillä kertoneet, että eivät halua ryhmässä avautua mutta samoja ongelmia on heilläkin. 

Alan nyt pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi eivät ole ryhmässä avautuneet. Olen saanut paskaa niskaani. Viestejä, jossa minulle sanotaan, että ehkä koiran olisi parempi muualla. Ihmetellään, mitä ihmeen paskaa levittelen ihanasta koirastani. Ja muistutetaan, etten ole eläinlääkäri, joten ei kannattaisi tervettä koiraa leimata sairaaksi omien luulojen perusteella. Rakas Rapsu kyllä on, muttei priimaa. Eikä muutu priimaksi, vaikka kuinka ihmiset, jotka eivät arkea meidän kanssamme elä, niin väittävät. 

Vakavasti harkitsen poistumista sosiaalisesta mediasta. Harmittaa vain, kun koirilla on jonkin verran ihmisiä seuraamassa heidän seikkailujaa. Ihania kommentteja on mukava lukea. Ehkä minun pitäisi palata aikaan ennen Facebookia, jolloin en vahingossa levittänyt väärää informaatiota, paljastanut julmia koulutustapojani ja pahoittanut ihmisten mieliä. Olen yksinkertaisesti liian yksinkertainen ihminen, joka yksinkertaisesti on liian avoin asioista, joista pitäisi vaieta. Enkä myöskään tarpeeksi ärsytettynä osaa pitää suutani kiinni ja saatan saada turhan ison myrskyn aikaiseksi huolimattomilla sanoillani. 

 Omakaan terveys ei ole priimaa. Ei ole ollut pitkään aikaan, mutta entistä pahemmaksi on mennyt. Ahdistuksen aiheita on enemmän kuin riittävästi. Liikaa.