Yksi taka-ajatus koiraa hankittaessa oli, että koirasta saataisiin sekä vesipetoseuraa minulle järvelle että metsämörriäinen isännän seuraksi metsään. Metsämörriäisyys on jo vahvistettu ominaisuus ja jopa minä olen alkanut viihtymään enemmän metsässä Sakkon ja isännän seurana. En edelleenkään joka reissulle änkeä mukaan, mutta jo huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Toki joudun varomaan tuota ikävästi "entisöitynyttä" nilkkaani, jonka loukkasin samana keväänä, kun tämä möksä ostettiin. Ihan mielin määrin en siis pysty metsässä liikkumaan enkä varsinkaan näissä meidän möksän mäkisissä maastoissa. Yhtä nousua ja laskua, mutta toisaalta aivan upeita metsäteitä ja polkuja tallattavaksi.
Sieniäkin riittää ja herätellään tässä pikkuhiljaa toiveita siitä, että saataisiin Sakkosta sienikoira. Siinä olisi mökkinaapurit ihmeissään, kun me tultaisiin aina säkillinen sieniä mukanamme metsästä. Isäntä meneekin Sakkon kanssa jo tammikuussa hajuerottelun alkeiskurssille ja katsotaan sitten sen jälkeen, löytyykö nenätyöskentelystä meille yksi harrastus.
Minä olenkin enemmän vesipeto. Joka kesä vietän useita tunteja järvessä. Puolituntia kuluu leppoisasti hiljaisuutta kuunnellen. Lajini on järvihölkkä. Kyllä - ihan virallisesti luonnonjärvissä harrastettavaa vesijuoksua kutsutaan järvihölkäksi. Ja jos vesi on liian kylmää tai tuuli liian kova, istun mielelläni mietiskelemässä syntyjä syviä järvelle katsellen. Vesi on minulle tärkeä elementti. Möksäjärvemme on hyvin rauhallinen ja suhteellisen puhdaskin, joten olen mielestäni enemmän kuin onnekas.
Sakkoa on viety rannalle ihan pienestä pitäen. Muutaman kerran hän on käynyt järvessäkin, mutta mitään todisteita mistään vesipetoudesta ei ole saatu. Yhden kerran ressukka tipahti rannalta veteen sellaisesta paikasta, ettei päässyt ylös, niin joutui uimaan matalaan kohtaan. Ja useasti seisoi rannalla sen näköisenä, että tuonne tekisi mieli. Sakko myös pitää pesemisestä eikä vierasta vettä kuin pahimmilla vesisateilla. Siitähän jo kirjoitinkin edellisessä postauksessa.
Eilen kävimme toisten Pinpoint pentujen kanssa Hyvinkäällä OnnenKoirassa polskimassa. Valitettavasti edelleenkään meillä ei ole todisteita siitä, että vesipetojen lukumäärä olisi tuplaantunut tässä taloudessa. Kyllä Sakko ui - oli pakko, kun veteen vietiin. Välillä oli innoissaan, mutta välillä ei. Olisin niin toivonut näkeväni yhtä innokkaan vesipedon kuin "enonsa" Leon (Pinpoint Super Salmiakki), mutta vielä en toivoani heittänyt. Ainakin kerran vielä käydään kokeilemassa ennen kevättä.
Sieniäkin riittää ja herätellään tässä pikkuhiljaa toiveita siitä, että saataisiin Sakkosta sienikoira. Siinä olisi mökkinaapurit ihmeissään, kun me tultaisiin aina säkillinen sieniä mukanamme metsästä. Isäntä meneekin Sakkon kanssa jo tammikuussa hajuerottelun alkeiskurssille ja katsotaan sitten sen jälkeen, löytyykö nenätyöskentelystä meille yksi harrastus.
Minä olenkin enemmän vesipeto. Joka kesä vietän useita tunteja järvessä. Puolituntia kuluu leppoisasti hiljaisuutta kuunnellen. Lajini on järvihölkkä. Kyllä - ihan virallisesti luonnonjärvissä harrastettavaa vesijuoksua kutsutaan järvihölkäksi. Ja jos vesi on liian kylmää tai tuuli liian kova, istun mielelläni mietiskelemässä syntyjä syviä järvelle katsellen. Vesi on minulle tärkeä elementti. Möksäjärvemme on hyvin rauhallinen ja suhteellisen puhdaskin, joten olen mielestäni enemmän kuin onnekas.
Sakkoa on viety rannalle ihan pienestä pitäen. Muutaman kerran hän on käynyt järvessäkin, mutta mitään todisteita mistään vesipetoudesta ei ole saatu. Yhden kerran ressukka tipahti rannalta veteen sellaisesta paikasta, ettei päässyt ylös, niin joutui uimaan matalaan kohtaan. Ja useasti seisoi rannalla sen näköisenä, että tuonne tekisi mieli. Sakko myös pitää pesemisestä eikä vierasta vettä kuin pahimmilla vesisateilla. Siitähän jo kirjoitinkin edellisessä postauksessa.
 |
| Sakko rannalla 13.8.2017 |
Eilen kävimme toisten Pinpoint pentujen kanssa Hyvinkäällä OnnenKoirassa polskimassa. Valitettavasti edelleenkään meillä ei ole todisteita siitä, että vesipetojen lukumäärä olisi tuplaantunut tässä taloudessa. Kyllä Sakko ui - oli pakko, kun veteen vietiin. Välillä oli innoissaan, mutta välillä ei. Olisin niin toivonut näkeväni yhtä innokkaan vesipedon kuin "enonsa" Leon (Pinpoint Super Salmiakki), mutta vielä en toivoani heittänyt. Ainakin kerran vielä käydään kokeilemassa ennen kevättä.
 |
| Uintiharjoittelua OnnenKoirassa 4.12.2017 |
Kommentit
Lähetä kommentti