En ymmärrä, miksi pentukurssin nimi on pentukurssi. Ei siellä pentua kouluteta vaan pennun kouluttajaa.
Itse olen käynyt tässä syksyn aikana viiden kerran pentukurssin Heiluvassa Hännässä, josta jatkoin suoraan viiden kerran pentujen arkitottelevaisuus kurssille. Pilke silmäkulmassa totesin jääneeni luokalle, vaikka tosi asiassa pilkkeen olisi voinut jättää pois. Minä todellakin tarvitsin juuri näitä kursseja. Edellisen koiran pentuaikana omat lapset olivat pieniä eikä energiaa koiran kouluttamiseen liiemmälti ollut. Kunhan sai koiran "edes jotain" oppimaan niin oli tyytyväinen. Ja hyvinhän meillä meni siitä varsin epäammattimaisesta koulutusotteesta huolimatta.
Työskentelen Agile Coachina (eikä siitä sen enempää) ja myös koulutan ihmisiä (eikä siitäkään sen enempää) eli luulisi minulla jonkinlaista otetta kouluttamiseen olevan ihan työnkin puolesta. Silti Sakkon tultua taloon ryhdyin heti haeskelemaan sopivia kursseja. Olen oppinut ihmisten kanssa puuhastellessani, että sillä on merkitystä, miten kouluttaa ja erityisesti sen, että olen vielä hyvinkin aloittelija ihmistenkin kouluttamisessa ja valmentamisessa, ja tarvitsisin paljon lisää oppia, koulutusta ja tukea kehittyäkseni siinä. Miksi siis en hyödyntäisi näitä pentukursseja oppiakseni paremmaksi koiran kouluttajaksi? Miksi odottaa siihen, että lannistuneena toteaa, että ei tämä taida mennä ihan putkeen.
Uskon, että edelleenkin olisin osannut kouluttaa koiraa kirjaviisauksilla, kokemuksen "rintaäänellä, "maalaisjärkeä" käyttäen ja välillä sitten vaikka kantapään kautta oppimalla. Koen kuitenkin saaneeni tosi paljon viisautta noilta kursseilta. Oikea-aikainen palkitseminen, opetettavan asian pilkkominen pieniin osiin, koiran motivointi - itse asiassa kaikki asioita, joita voisin hyödyntää myös omassa arkityössäni (siis siinä, josta ei sen enempää). Miksi en vaihtaisi raippaa porkkanaan, kun sillä vaan saa niin paljon nopeammin sen halutun lopputuloksen?
En väitä, että olisi aina helppoa. Sakko on nopea oppimaan, mutta minä aina silloin tällöin väärin ajoitetulla palkitsemisella, väärällä äänensävyllä tai väärällä vihjesanalla (käskyllä) aiheutan hämmennyksen pienen neromme aivoihin. Sakko parka yrittää tarjota kaikkea oppimaansa, kun en toimi johdonmukaisesti. Joskus epäilen, että muistisairaus on iskemässä, kun en muista, mikä käsky sovittiin mihinkin. Todellakin, sopiahan meidän kahden koiranomistajan pitää keskenämme mitä käskyjä ja eleitä käytämme. Tai muistan käskyn, mutta en osaa lopettaa sen hokemista, jolloin Sakko parka katsoo minua ajatellen ehkä jotain tämän suuntaista: "en ymmärrä ollenkaan mitä tuo ihminen tuossa hokee - pitääkö mun tehdä jotain vai vain tuijottaa ymmärtäväisesti".
Ihan ehdottomasti suosittelen kaikille Miira Hellstenin luentoa Miten eläin oppii. Se oli aivan loistava, oivalluttava ja rikastuttava. Tämä ei ole maksettu mainos vaan sydämen pohjasta tuleva kiitos hyvin toteutetusta ja koostetusta luennosta. Olen nyt itse jäänyt koukkuun ja haluan oppia lisää. Juuri nyt vain on työelämässä (siinä, josta ei sen enempää puhuta) niin hektinen vaihe, että Sakko parka joutuu vielä muutaman kuukauden odottamaan ennen kuin voin kiinnittää jakamattoman huomioni häneen. Mutta toisaalta - jääpähän Sakkolle enemmän aikaa olla riiviö koiranpentu. Ja samalla - onhan hänellä isäntä, joka voi harjaannuttaa omia koirakouluttajan taitojaan sinä aikana. Hyvällä tuurilla maaliskuussa, jolloin oletan työpaineiden helpottavan, meillä onkin hyvin koulutettu koira, jonka kanssa sitten lähdetään kokeilemaan erilaisia koiraharrastuksia. Nosework ja rally-toko nyt ainakin kiinnostavat. Näistä aiheista siis lisää myöhemmin.
Itse olen käynyt tässä syksyn aikana viiden kerran pentukurssin Heiluvassa Hännässä, josta jatkoin suoraan viiden kerran pentujen arkitottelevaisuus kurssille. Pilke silmäkulmassa totesin jääneeni luokalle, vaikka tosi asiassa pilkkeen olisi voinut jättää pois. Minä todellakin tarvitsin juuri näitä kursseja. Edellisen koiran pentuaikana omat lapset olivat pieniä eikä energiaa koiran kouluttamiseen liiemmälti ollut. Kunhan sai koiran "edes jotain" oppimaan niin oli tyytyväinen. Ja hyvinhän meillä meni siitä varsin epäammattimaisesta koulutusotteesta huolimatta.
Työskentelen Agile Coachina (eikä siitä sen enempää) ja myös koulutan ihmisiä (eikä siitäkään sen enempää) eli luulisi minulla jonkinlaista otetta kouluttamiseen olevan ihan työnkin puolesta. Silti Sakkon tultua taloon ryhdyin heti haeskelemaan sopivia kursseja. Olen oppinut ihmisten kanssa puuhastellessani, että sillä on merkitystä, miten kouluttaa ja erityisesti sen, että olen vielä hyvinkin aloittelija ihmistenkin kouluttamisessa ja valmentamisessa, ja tarvitsisin paljon lisää oppia, koulutusta ja tukea kehittyäkseni siinä. Miksi siis en hyödyntäisi näitä pentukursseja oppiakseni paremmaksi koiran kouluttajaksi? Miksi odottaa siihen, että lannistuneena toteaa, että ei tämä taida mennä ihan putkeen.
Uskon, että edelleenkin olisin osannut kouluttaa koiraa kirjaviisauksilla, kokemuksen "rintaäänellä, "maalaisjärkeä" käyttäen ja välillä sitten vaikka kantapään kautta oppimalla. Koen kuitenkin saaneeni tosi paljon viisautta noilta kursseilta. Oikea-aikainen palkitseminen, opetettavan asian pilkkominen pieniin osiin, koiran motivointi - itse asiassa kaikki asioita, joita voisin hyödyntää myös omassa arkityössäni (siis siinä, josta ei sen enempää). Miksi en vaihtaisi raippaa porkkanaan, kun sillä vaan saa niin paljon nopeammin sen halutun lopputuloksen?
En väitä, että olisi aina helppoa. Sakko on nopea oppimaan, mutta minä aina silloin tällöin väärin ajoitetulla palkitsemisella, väärällä äänensävyllä tai väärällä vihjesanalla (käskyllä) aiheutan hämmennyksen pienen neromme aivoihin. Sakko parka yrittää tarjota kaikkea oppimaansa, kun en toimi johdonmukaisesti. Joskus epäilen, että muistisairaus on iskemässä, kun en muista, mikä käsky sovittiin mihinkin. Todellakin, sopiahan meidän kahden koiranomistajan pitää keskenämme mitä käskyjä ja eleitä käytämme. Tai muistan käskyn, mutta en osaa lopettaa sen hokemista, jolloin Sakko parka katsoo minua ajatellen ehkä jotain tämän suuntaista: "en ymmärrä ollenkaan mitä tuo ihminen tuossa hokee - pitääkö mun tehdä jotain vai vain tuijottaa ymmärtäväisesti".
Ihan ehdottomasti suosittelen kaikille Miira Hellstenin luentoa Miten eläin oppii. Se oli aivan loistava, oivalluttava ja rikastuttava. Tämä ei ole maksettu mainos vaan sydämen pohjasta tuleva kiitos hyvin toteutetusta ja koostetusta luennosta. Olen nyt itse jäänyt koukkuun ja haluan oppia lisää. Juuri nyt vain on työelämässä (siinä, josta ei sen enempää puhuta) niin hektinen vaihe, että Sakko parka joutuu vielä muutaman kuukauden odottamaan ennen kuin voin kiinnittää jakamattoman huomioni häneen. Mutta toisaalta - jääpähän Sakkolle enemmän aikaa olla riiviö koiranpentu. Ja samalla - onhan hänellä isäntä, joka voi harjaannuttaa omia koirakouluttajan taitojaan sinä aikana. Hyvällä tuurilla maaliskuussa, jolloin oletan työpaineiden helpottavan, meillä onkin hyvin koulutettu koira, jonka kanssa sitten lähdetään kokeilemaan erilaisia koiraharrastuksia. Nosework ja rally-toko nyt ainakin kiinnostavat. Näistä aiheista siis lisää myöhemmin.
 |
| Tässä harjoitellaan alaleukakosketusta. Tämä ei meillä ole vielä hallussa. |
Kommentit
Lähetä kommentti